Jumala ja loppiainen Capitolilla

Loppiaisen tapahtumat Washington DC:n Capitol-kukkulalla nostivat keskusteluun yhteiskunnalliset jännitteet meillä ja maailmalla. Ihmismassojen tunkeutuminen kongressitaloon kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun jännitteet ryhmien välillä kasvavat liian isoiksi. Se kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun erot ihmisten ajatusmaailmoissa, mediatodellisuuksissa ja elämänpiireissä erkaantuvat toisistaan niin paljon, että toiset aletaan nähdä vihollisina, ei vain eri mieltä olevina. Kertoo se kyllä […]

Joulun lapsi ja jooga

Jouluseimi joogamaton päällä

Tänään on perjantai ja vuoden viimeinen työpäivä. Kuten arvata saattaa, se täyttyy to do -listalle kerääntyneistä tehtävistä, viesteihin vastaamisesta, tekemättä jääneiden tehtävien lykkäämisestä seuraavalle vuodelle ja joulutervehdysten lähettämisestä. Kellon käydessä jo iltapäivää vanne ohimoilla kiristää jo aika lailla. Työt pitäisi saada pakettiin, jotta voisi keskittyä sitten seuraavaan to do -listaan eli jouluvalmisteluihin.  Miten tästä tilasta […]

Voiko Jumalasta puhua kirkon seinien ulkopuolella?

Teksti Jesus seinällä

Kirkollista keskustelua on viimeiset viikot hallinnut puhe nuorten aikuisten, erityisesti nuorten naisten, irtaantuminen kirkosta ja sen edustamasta uskosta. Teema puhututti kirkolliskokousta, kun se keskusteli tuoreesta kirkon nelivuotiskertomuksesta. Tutkimuksessa havaittiin ensimmäisen kerran, että nuoret naiset ovat vähemmän uskonnollisia kuin samanikäiset miehet. Miksi nuoret naiset ovat ajautuneet kirkosta eroon, ja mitä asialle pitäisi tehdä? Helsingin seurakuntayhtymän tuore […]

Ihmettely ja luontosuhde

Olen pitkään miettinyt omaa luontosuhdettani ja sen kehittymistä. Ei mikään yllätys, että olennainen merkitys luontosuhteen kehittymiselle on ollut eri tavoilla, joilla luonnossa viettää aikaa. Omalla kohdallani ehkä vaikuttavimmat tavat ovat olleet juokseminen ja sukeltaminen. Tässä tekstissä haluan pohtia sukeltamisen merkitystä omalle luontosuhteelleni. En voi sanoa, että olisin maailman kokenein sukeltaja. Aloitin harrastuksen vuonna 2017. Oikeastaan […]

Mitä on olla kirkko eristyksissä ja karanteenissa?

Koronaviruksesta johtuva massiivinen poikkeustila on pakottanut kaikki organisaatiot pohtimaan toimintatapojaan, ellei jopa laittamaan lappua luukulle. Niin on Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkin kohdalla. Seurakuntien toiminta on perinteisesti ollut kokoavaa. ”Kirkonmäki” on ilmaus ajalta, jolloin sunnuntaina ihmiset kokoontuivat yhteen kirkonmenojen myötä – ei aina niin hurskaista syistä, vaan ylipäätään mahdollisuutena nähdä ihmisiä eri puolilta pitäjää. Toiminnallisuus ja kokoavuus […]

Yhteistä ymmärrystä etsimässä – ja karu muistutus siitä, miten viestit menevät joskus pieleen

Vanha viestinnän lainalaisuus on, että jos viestin voi jotenkin ymmärtää väärin, niin näin tapahtuu. Yhteisymmärrysviikon avajaisjuhla oli, kuten juhlan kuuluukin, positiivinen esimerkki siitä, miten positiivista yhteistä ymmärrystä rakennetaan niin sanojen, tanssin kuin musiikinkin keinoin. Hiljattain olin kuitenkin tilanteessa, jossa positiiviseksi tarkoittamani viesti saatettiin ymmärtää juuri päinvastoin. Risti kaulassa on minulle positiivinen symboli. Se kertoo, että olen kristitty, joka haluaa elää Jumalan rakkaudesta ja välittää samaa elämänasennetta myös ympärilleen. Mutta sitten kuulin, että toisille ihmisille risti ei symboloi ollenkaan Jumalan rakkautta, armoa ja hyväksyntää, vaan aivan muuta: vihaa, vainoa ja kuolemaa. Miten voisin varmistua siitä, että omalla toiminnalla ja puheella en tulisi vahvistaneeksi vihaviestiä, vaan lisänneeksi yhteisymmärrystä?

Kynnys tulla ehtoolliselle

Muutama viikko sitten pysähdyin isoskoulutuksessa olevien nuorten kanssa alttarin ääreen ehtoollisavustajakoulutuksen merkeissä. Nuorten kyky heittäytyä uuteen, harjoitella ehtoollisen jakamista ja oivaltavat kysymykset aiheesta tekevät aina suuren vaikutuksen. Samalla saan itse pysähtyä miettimään ehtoollisen jakamista ja vastaanottamista. Kirkon työntekijän arjessa ehtoollinen tuntuu usein itsestään selvältä, vaikka seurakuntalaisen näkökulmasta ehtoollinen ei aina ole yksinkertainen asia.​ Toisinaan minusta […]

Marraskuu on sielun autiomaa

Marraskuussa päivät ovat Helsingissä harmaita. Iltaisin pimeys laskeutuu yhä aikaisemmin ja sateisina päivinä vähäkin valo tuntuu imeytyvän sumuun. Luonto käpertyy. Pimeässä on hyvä juosta. Yhtä aikaa päivien lyhentyessä olen huomannut, miten olen juoksulenkeillä nauttinut tummenevasta metsästä ja pimeistä kaduista. Pimeä riisuu pois tarpeen jatkuvasti havainnoida ympäristöä. Katuvalot näyttävät tien sekä harvat vastaantulijat, ikään kuin muuta […]

Äiti Amman halaus: Intian uskonnot ja kirkko

Yksi akateemisen elämäni suurista yllätyksistä tapahtui Merihaan Kaapelihallissa loppukesästä 1998. Huomasin jossain mainoksen siitä, että intialainen Äiti Amma eli Sri Amritanandamayi saapuu Suomeen. Koska olin edellisen vuoden opiskellut teologiaa Etelä-Intiassa Kirkkojen Maailmanneuvoston stipendiaattina ja pyrkinyt osana opintojani paneutumaan myös hindulaisuuteen, päätin mennä katsomaan, mitä Helsingissä tapahtuu. Amma vaikutti etäisesti tutulta. Olin Intiassa nähnyt hänen kuvansa […]

Nuorten ripariaika tuo omat riparimuistot mieleen

Ensi kesänä tulee kuluneeksi 15 vuotta, kun talletin riparimuistoni tyhjään kenkälaatikkoon. Kenkälaatikon pohjalle kertyi riparipassi täynnä merkintöjä, rukoushelmet, riparikaverien kirjoittamia terveisiä ja konfirmaatiopäivän onnittelukortteja. Harvoin tulen tuota laatikkoa esille kaivaneeksi ja ajan kuluessa monet muistot omasta riparista ovat kovasti haalistuneet. Monet muistoista tuntuvat nyt kovin arkisilta. Mieleen on piirtynyt pitkä bussimatka vaellusriparille Lappiin ja leirille […]