Yhteistä ymmärrystä etsimässä – ja karu muistutus siitä, miten viestit menevät joskus pieleen

Elina HellqvistElina Hellqvist3.2.2020 Lukuaika: 5 min

Harvoin olen nähnyt toisen silmissä niin syvää säälin ja myötähäpeän ilmettä kuin viikonloppuna, kun teini-ikäiselle lapselleni selvisi, että päivitän alkavan viikon ajan Kirkko Suomessa -tiliä Instagramissa. Täytyy myöntää, että olen juuri tuon somekanavan äärellä tiukasti epämukavuusalueella. Niin kuin kaikki itseäni sivistyneemmät lukijat tietävät, Instagramissa ensisijainen viesti on kuva. Tekstin keskeinen sisältö välittyy hashtagien (#) kautta, kirjoitetulla tekstillä on paljon vähäisempi merkitys. Epämukavuus tämän viestivälineen kohdalla liittyy pitkälti siihen, että minun tapani ajatella on ensisijaisesti kirjoittaminen.

Yhteisymmärrysviikolla puhutaan dialogia

Tämä tehtävä osui kohdalleni sen vuoksi, että helmikuun ensimmäisellä viikolla vietetään YK:n teemaviikkoa uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko (World Interfaith Harmony Week). YK:n yleiskokous hyväksyi lokakuussa 2010 päätöslauselman, jossa helmikuun ensimmäinen viikko nimettiin vuosittaiseksi maailmanlaajuiseksi uskontojen ja katsomusten välisen yhteisymmärryksen viikoksi. Suomessa Yhteisymmärrysviikkoa on vietetty vuodesta 2011 lähtien. 

Vuoden 2020 teemana on #puhudialogia. Kirjoittamalla ajattelevan täytyy teemaviikon äärellä ensin opetella sietämään kieliopillisesti ei ehkä niin oikeakielistä ilmaisua. Hetken aikaa teemaa pureskeltuani pidän sitä kuitenkin varsin hyvänä: dialogisuus nousee viestin keskeiseksi sisällöksi. Olipa viesti sitten puhuttu, kirjoitettu, kuvan, musiikin tai tanssin keinoin esitetty, niin se ei välttämättä aukene, jos viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä ei tapahdu vuorovaikutusta, dialogia.

Yhteisymmärrysviikon avajaisia vietettiin lauantaina 1.2.2020 Vantaan Lumo-salissa. Avajaisissa puhunut viikon suojelija, kirjasto Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara korosti, miten yhteisymmärrysviikon tavoitteena on rohkaista tavallisia ihmisiä käymään vuoropuhelua toistensa kanssa. Tähän pyrkii myös kirjasto Oodi omassa toiminnassaan. Kirjaston toimintaan kaikki ovat tervetulleita. Keskeisiksi periaatteiksi on nimetty yhdenvertaisuus, kunnioitus ja viihtyvyys. Soininvaara korosti, miten kirjaston kaltaisessa julkisessa tilassa joudutaan käymään vakavaakin keskustelua sen ympärillä, mitä aito yhdenvertaisuus tarkoittaa esimerkiksi silloin, kun keskiluokkaiset kirjaston käyttötavat joutuvat törmäyskurssille vaikkapa liikkuvan väestön tarpeiden kanssa.

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoi omassa puheenvuorossaan, kuinka Vantaa on nykyisin Suomen kansainvälisin kaupunki. Joka viides vantaalainen puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin Suomen virallisia kieliä. Luulisi siis, että Vantaalla muualta tulleiden kohtaaminen olisi arkipäivää, mutta ei se ole. Paljon tarvitaan vielä työtä sen eteen, että kaikkien vantaalaisten aito osallisuus toteutuisi.

Vapaa-ajattelijoiden ja humanistien tervehdyksen juhlaan toi Esa Ylikoski, Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri. Hän korosti sitä, että Yhteisymmärrysviikon teemat koskettavat myös uskonnottoman maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä.

Vantaalaisen Rekolan seurakunnan kirkkoherra Laura Maria Latikka korosti omassa puheenvuorossaan sitä, miten kristinuskon näkökulmasta jokainen ihminen on yhtä arvokas, Jumalan kuvaksi luotu, uskonnostaan tai etnisestä taustastaan riippumatta. Kristinuskolla ei voi oikeuttaa mitään vihapuhetta tai tekoja toisia vastaan.

Tanssiteatteri Glims & Glomsin esitys Kunnioitus – Respect haastaa pohtimaan kunnioitusta erilaisten kultturien kohdatessa

Avajaisissa nähtiin myös ote espoolaisen tanssiteatteri Glims & Glomsin esityksestä Kunnioitus – Respect, sekä kuultiin Martti Turusen johtamaa Middle East Music co:n musiikkia, jossa yhdistyvät juutalainen klezmer-perinne, palestiinalais-syyrialainen musiikki sekä suomalaiset kansanlaulut ja virret.

Matti Turusen johtama Middle East co:n musiikissa yhdistyvät juutalaiset, palestiinalais-syyrialaiset ja suomalaiset perinteet.

Väärin ymmärretty viesti

Vanha viestinnän lainalaisuus on, että jos viestin voi jotenkin ymmärtää väärin, niin näin tapahtuu. Yhteisymmärrysviikon avajaisjuhla oli, kuten juhlan kuuluukin, positiivinen esimerkki siitä, miten positiivista yhteistä ymmärrystä rakennetaan niin sanojen, tanssin kuin musiikinkin keinoin.

Hiljattain olin kuitenkin tilanteessa, jossa positiiviseksi tarkoittamani viesti saatettiin ymmärtää juuri päinvastoin.

Usein kuulen kysymyksen siitä, eikö muiden uskontojen tai katsomusten kanssa tekemisissä oleminen ole uhka kristilliselle identiteetille ja sanomalle. Eikö meidän pitäisi pikemminkin keskittyä viemään evankeliumia eteenpäin kuin antautua vuoropuheluun toisella lailla uskovien kanssa? Vastaukseni on, että nämä kaksi eivät millään lailla sulje toisiaan pois, vaan molempia tarvitaan. Ja että itse asiassa toisella tavalla uskovien kohtaaminen on vahvistanut kristillistä identiteettiäni. Ehkä jopa aiempaa ylpeämpänä kannan ristikorua kaulallani merkkinä siitä, että olen kristitty.

Risti kaulassa on minulle positiivinen symboli. Se kertoo, että olen kristitty, joka haluaa elää Jumalan rakkaudesta ja välittää samaa elämänasennetta myös ympärilleen. Mutta sitten kuulin, että toisille ihmisille risti ei symboloi ollenkaan Jumalan rakkautta, armoa ja hyväksyntää, vaan aivan muuta: vihaa, vainoa ja kuolemaa.

Vierailin hiljattain ensimmäistä kertaa Jerusalemissa, tuossa kolmen uskonnon pyhässä kaupungissa. Olin mukana ev.lut. kirkon arkkipiispan delegaatiossa. Vierailumme pääkohde oli Suomen lähetysseuran keskus, jonka alatalo siunattiin nyt uudelleen käyttöön pitkän remontin jälkeen. Lyhyen matkan päässä sijaitsee Caspari-keskus, jonka työtä tukee kirkon virallisista lähetysjärjestöistä Kylväjä, Kansanlähetys, Sley ja Sansa. Caspari-keskus on Raamatun ja juutalaisuuden opintokeskus, jonka suojassa toimii myös messiaanisten juutalaisten verkosto. Messiaaniset juutalaiset ovat monimuotoinen ryhmä Jeesukseen uskovia juutalaisia. Vierailimme keskuksen kirkkosalissa, jossa kokoontuu mm. messiaanisia seurakuntia. Meiltä kysyttiin, mitä tavallisuudesta poikkeavaa huomaamme kirkkosalin sisustuksessa. Sama kysymys kysytään kuulemma kaikilta keskuksessa vierailevilta ryhmiltä. Vastausta ei tarvinnut pitkään odottaa: tarkkasilmäiset vieraat huomasivat heti, että ristiä ei näkynyt missään. Messiaaniset seurakunnat eivät käytä ristisymbolia, koska heille se tuo mieleen vihan, väkivallan ja holokaustin perinnön.

Niinpä saattaa olla, että risti näkyvillä kaulassa ympäri Jerusalemia kävellessäni minäkään en edustanut hyväksyntää vaan torjuntaa ja ulossulkemista. Jäin miettimään tätä pitkäksi aikaa. Kuinkahan usein kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa käy juuri näin? Viesti on tarkoitettu positiiviseksi ja kutsuvaksi, mutta se luetaan juuri päinvastoin?

Uskontoihin ja niiden pyhiin paikkoihin kohdistuvaa ilkivaltaa ja vihapuhetta on nähty viime aikoina Suomessakin. Tällaista ei pidä sallia ollenkaan. Jokaisella on oikeus elää rauhassa ja harjoittaa omaa uskontoaan rauhassa.

Miten voisin varmistua siitä, että omalla toiminnalla ja puheella en tulisi vahvistaneeksi vihaviestiä, vaan lisänneeksi yhteisymmärrystä? Sitä voi harjoitella alkaneen viikon ajan. Yhteisymmärrysviikolle, dialogin puhumiselle ja ennen muuta sen todeksi elämiselle on totisesti tarvetta edelleen!

Lisätietoa yhteisymmärrysviikosta:

https://dialogikasvatus.fi/yhteisymmarrysviikko/