Marssijärjestys ennen kaikkea

JarkkoJarkko Siekkinen10.12.2020 Lukuaika: 2 min

Kantajien järjestyksestä tulee usein puhetta toimituskeskustelussa. Pohditaan sitä, ketkä ovat kelvollisia kantamaan, ja missä järjestyksessä. Uskokaa tai älkää, niin tämä asia nousee esiin jopa rippikouluun liittyvien kotikäyntien yhteydessä. Ihan vakavissaan ihmiset esittävät, että rippikoulun käyminen antaa oikeuden toimia arkun kantajana. No ei anna. Ei ihan totta anna. Ei arkun kantajalle ole määritelty mitään muodollista pätevyyttä. Tässä kirjoituksessa minä annan nyt Oikeita Vastauksia™ näihin elämää suurempiin kysymyksiin.

Aloitetaan vaikka siitä, että arkkua kuljetetaan aina jalat edellä. Arvokkain kantajan paikka on arkun vasemmalla puolella viimeisenä, siis siinä, missä vanhastaan ajatellaan oltavan lähimpänä vainajan sydäntä. Siitä kantaa miespuolinen leski tai vainajan vanhin poika. Hänen parinaan oikealla puolella on vainajan pojan paikka, siis sen vanhimman tai toiseksi vanhimman. Seuraavaksi vanhin poika on vasemmalla keskellä ja seuraava hänen parinaan oikealla. Nuorimmat pojat kantavat edestä. Näin siis kunniallinen kantajien joukko muodostuu miesleskestä ja 5-6 vainajan vanhimmasta pojasta. Muut älkööt vaivautuko.

Aikuisten oikeasti nyt.

Tärkeää on se, että arkulla on tarpeeksi kantajia. Kuusi on yleensä sopiva määrä. Pienen ja kevyen vainajan kantaminen voi onnistua neljälläkin, jos kantajat ovat riuskoja. Jos. Oikein ison ja lihavan ruumiin kantaminen voi vaatia kahdeksan kantajaa, että se sujuu kohtalaisen helposti.

Kantajat kannattaa laittaa suurinpiirtein tasamittaisiksi pareiksi, silloin kantaminen on helpompaa. Pisimmät ja voimakkaimmat, parasjalkaisimmat kantajat ovat edessä ja takana. Keskellä menee vähän heikompikin. Esimerkiksi se vanha leski. Jos hän ei suostu odottelemaan penkissä tai kävelemään arkun perässä, niin laittakaa nyt hänet hyvänen aika keskipaikalle. Ja jos kantajina on pienikokoisia, heikkovoimaisia tai kovin nuoria, niin heidänkin on helpompi kantaa keskeltä. Koripalloilijat nurkkiin.

Ja kyllä, naiset ja muunsukupuoliset voivat aivan yhtä hyvin olla kantajia kuin mieheksikin identifioituvat. Arkun kantaminen ei vaadi tietynlaista kromosomikokoelmaa tai identiteettiä. Ei rippikoulua, ylioppilastodistusta tai reservinupseerin natsoja. Se vaatii rauhallista ja vakaata mieltä, kykyä ottaa vastaan suntion antamia ohjeita ja kohtalaista fyysistä kuntoa. Niillä päästään jo pitkälle. Niin, ja hyvät kengät tarvitaan myös. Haudan reunalla ei saa liukastella lankuilla eikä juuttua kannoistaan kiinni teräsverkon reikiin.

Hyvin se menee.


blogit.evl.fi on Kirkon viestinnän tuottama blogialusta. Kirjoituksista vastaavat niiden kirjoittajat, eivätkä ne välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.