Joulun lapsi ja jooga

Elina HellqvistElina Hellqvist18.12.2020 Lukuaika: 4 min

Tänään on perjantai ja vuoden viimeinen työpäivä. Kuten arvata saattaa, se täyttyy to do -listalle kerääntyneistä tehtävistä, viesteihin vastaamisesta, tekemättä jääneiden tehtävien lykkäämisestä seuraavalle vuodelle ja joulutervehdysten lähettämisestä. Kellon käydessä jo iltapäivää vanne ohimoilla kiristää jo aika lailla. Työt pitäisi saada pakettiin, jotta voisi keskittyä sitten seuraavaan to do -listaan eli jouluvalmisteluihin.  Miten tästä tilasta voisi siirtyä rauhaan ja joulun viettoon?

Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella

Joulun keskeinen sanoma kertoo Jumalan syntymisestä ihmiseksi, eli teologisella termillä ilmaistuna inkarnaatiosta. Jumala itse valitsi syntyä ihmiseksi ihmisten joukkoon. Hän valitsi äidikseen vaatimattomissa oloissa eläneen, vielä naimattoman nuoren tytön. Olosuhteet Jumalan Pojan syntymisen aikaan olivat poikkeukselliset. Hän ei syntynyt kuninkaan palatsiin vaan kesken matkan, talliin. Kristillisessä joulun vietossa on kyse pysähtymisestä odottamattoman ihmeen äärelle, yleensä aina keskellä jonkinlaista kiirettä ja poikkeustilaa.

Oma arkielämä tuntuu usein jossain määrin kaaoksen hallinnalta ja selviytymiseltä. Eeva Kolu kirjoittaa kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt. Eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa jossa mikään ei riitä, että hän ei tunne yhtään (siis yhtään) kolmekymppistä naista, joka ei olisi ollut joko burnoutissa tai lähellä sitä. Tämä vastaa myös nelikymppisen naisen elämäntodellisuutta. Itse kirjaa en siis ole vielä lukenut, koska en ole ehtinyt. Varasin sen kyllä kirjastosta.

Kristittynä kaipaan säännöllisesti elämääni niitä hetkiä, jolloin voin pysähtyä evankeliumin ääreen, ihmettelemään sitä kuin vastasyntynyttä joulun lasta seimessä. Helpommin sanottu kuin tehty. Paljon helpompaa on väsyneenä juuttua selaamaan somea tai selättää taas yksi tekemätön kotityö. Ihmiset ympärilläni kaipaavat huomiotani oman aikataulunsa mukaan, ei suinkaan minun hengellisen elämäni tarpeiden mukaan.

Kiire jo on, kiire jo on

Pysähtymisen, rauhoittumisen ja evankeliumiin keskittymisen metodiksi olen löytänyt muun muassa joogan ja juoksemisen. Mindfulness -sovellus on ladattu kännykkään, mutta toistaiseksi se on käyttämättä. Fyysinen harjoitus pakottaa keskittymään, pakottaa raivaamaan muut ulkoiset tekijät pois. Silloin mieleen avartuu tilaa kristillisen uskon ihmettelylle, seimen ääreen pysähtymiselle, jos näin jouluista mielikuvaa käyttäisi.

Jonkun toisen tarpeet kristilliselle elämälle ja esteet evankeliumin ihmeen läpäisemiseksi tulemiselle ovat toisenlaiset. Joku toinen kaipaa rationaalista pohdintaa ja opin reflektointia. Joku kolmas kaipaa ennen muuta vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa. Ja moni meistä kaipaa eri aikoina eri asioita.

Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Santeri Marjokorpi kirjoittaa blogissaan Aallonharjalla ratsastajat siitä, kuinka kirkossa ollaan herätty kriisitietoisuuteen. Marjokorpi ottaa esimerkikseen juuri joogan: kristillisen joogan avulla ikään kuin ratsastetaan aallon harjalla, ja pyritään trendikkäällä valinnalla saamaan kirkosta jo irtaantuneita ihmisiä kiinnostumaan kirkosta uudelleen. Samankaltaisiksi trendeiksi Marjokorpi nimeää ekologian, hiljaisuuden, uushenkisyyden ja yhteiskuntavastuun. Sattumoisin ¾ Marjokorven nimeämistä asioista on itselleni hyvin merkityksellisiä. Kirkon tehtävä ei Marjokorven mukaan ole ”muuttua sellaisten trendien mukaan, joita maailma pitää arvossaan, vaan olla itse se trendi, joka muuttaa maailmaa”.

Marjokorven mukaan kirkko yrittää näillä ”trendikkäillä valinnoilla” kosiskella niitä, jotka ovat irtautuneet kirkosta. Kuitenkin myös kirkon sisällä ja sen sanomaan hyvinkin vahvasti sitoutuneiden ihmisten keskuudessa on paljon ihmisiä, jotka kaipaavat kirkossa lisää liikkumatilaa uskonnonharjoittamisen erilaisille muodoille. Kristillisen spiritualiteetin eri muotoja ei tulisi nähdä keskenään kilpailevina, vaan toisiaan täydentävinä ja erilaisiin tarpeisiin vastaavina. Joogalla ei tarvitse eikä voi korvata ehtoollismessua.

Käykää Betlehemihin! Syntynyt on lapsonen

Olen Marjokorven kanssa samaa mieltä siitä, että kirkon ydinosaaminen on evankeliumissa Jeesuksesta. Johtopäätökseni on taas suurin piirtein vastakkainen. Jotta evankeliumi Jeesuksesta voi olla mielekäs, sen on inkarnoiduttava eli tultava todelliseksi vastaukseksi niihin tarpeisiin, joita ihmisellä on.

Evankeliumi on aina kokonaisvaltaista. Siinä ei ole kyse vain sanoista ja väitelauseista, vaan kokonaisvaltaisesta elämäntavasta. Luterilainen tulkintatraditio on usein unohtanut ihmisen fyysisyyden ja tunne-elämän, ja keskittynyt järjen alueeseen. Kyse ei ole pelkästään tämän ajan trendistä tai uutuudesta, vaan liittymisestä hyvin syvään kristillisen spiritualiteetin virtaukseen. Ei suotta luostareissa ole noudatettu periaatetta ora et labora, rukoile ja tee työtä. Kristilliseen(kin) rukoukseen on kautta historian liittynyt fyysisen tekemisen ulottuvuus.

Tässä ajassa monen ihmisen tarve on löytää itselleen henkinen tila, jossa rauhoittua, keskittyä ja irrottautua siitä informaatiotulvasta, jonka keskellä elämme. Monelle avuksi on löytynyt jooga, mindfulness ja muut vastaavat harjoitteet. Tässä ajassa niiden hengellinen merkitys korostuu. Se, mikä tällaisesta harjoitteesta tekee kristillisen, on keskittymisen kohde. Kristillinen harjoitus etsii keskukseksi Kristusta.

Jumalan syntyminen ihmiseksi tähän maailmaan on ihme. Hän ei ole jotain abstraktia, tavoittamatonta, tämän maailman ulkopuolella olevaa. Samalla tavalla evankeliumin on synnyttävä yhä uudelleen tähän maailmaan, oltava vastaus niihin haasteisiin ja kysymyksiin, jotka nyt ovat akuutteja. Siksi jooga on yksi hyvä väline kohdata Joulun Lapsi tänään.

Jouluseimi joogamaton päällä


blogit.evl.fi on Kirkon viestinnän tuottama blogialusta. Kirjoituksista vastaavat niiden kirjoittajat, eivätkä ne välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.