Jumala ja loppiainen Capitolilla

Loppiaisen tapahtumat Washington DC:n Capitol-kukkulalla nostivat keskusteluun yhteiskunnalliset jännitteet meillä ja maailmalla. Ihmismassojen tunkeutuminen kongressitaloon kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun jännitteet ryhmien välillä kasvavat liian isoiksi. Se kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun erot ihmisten ajatusmaailmoissa, mediatodellisuuksissa ja elämänpiireissä erkaantuvat toisistaan niin paljon, että toiset aletaan nähdä vihollisina, ei vain eri mieltä olevina. Kertoo se kyllä […]

Kirkossa tarvitaan teologiaa patriarkaalisuuden purkutalkoisiin!

Kirkon tutkimuskeskuksen upouusi tutkimus Uskonto arjessa ja juhlassa: Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019 listaa johtopäätöksissään suosituksia kirkolle. Luettelon ensimmäinen kohta kuuluu: ”Kirkossa tulisi nostaa vahvemmin esiin kristillisen ei-patriarkaalisen hengellisyyden muotoja.” Taustalla on havainto siitä, että 1980-luvulla syntyneiden millenniaalien sukupolven kohdalla monet uskontoa mittaavat mittarit värähtävät jo selvästi uuteen suuntaan. Tutkimuksessa tehtiin myös yllättävä havainto, että […]

Mitä on olla kirkko eristyksissä ja karanteenissa?

Koronaviruksesta johtuva massiivinen poikkeustila on pakottanut kaikki organisaatiot pohtimaan toimintatapojaan, ellei jopa laittamaan lappua luukulle. Niin on Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkin kohdalla. Seurakuntien toiminta on perinteisesti ollut kokoavaa. ”Kirkonmäki” on ilmaus ajalta, jolloin sunnuntaina ihmiset kokoontuivat yhteen kirkonmenojen myötä – ei aina niin hurskaista syistä, vaan ylipäätään mahdollisuutena nähdä ihmisiä eri puolilta pitäjää. Toiminnallisuus ja kokoavuus […]

Voimmeko välttää kolmannen maailmansodan ja ympäristökriisin?

Professori Heikki Patomäki esitteli tulevaisuuden tutkimuksen seuran seminaarissa kolme mahdollista tulevaisuuden skenaariota maailmalle: 1. Ajaudumme jonkin ajan kuluttua kohti globaalia sotaa tai voimakasta ympäristökriisiä. 2. Nykykehitys jatkuu pitkitetysti: valta keskittyy, valtioiden protektionismi lisääntyy, valvonta ja mielipiteiden muokkaaminen vahvistuu ja maailma jakaantuu etupiireihin. 3. Ihmiskunta kykenee reflektoimaan tilannetta ja pyrkii globaaliin strategiseen yhteistyöhön uhkien torjumiseksi. Patomäki […]

Hengellisyydestäni

Oman hengellisyyden avaaminen ei ole yksinkertainen asia. Ensiksi siitä syystä, että se koetaan hyvin yksityiseksi asiaksi. Koen sen itsekin sellaiseksi. Kertomalla siitä tulee jollakin tavalla alastomaksi. Toiseksi siksi, että siinä on niin monia ulottuvuuksia. Ihmisen hengellisyys on kuin identiteetti, se näkyy kenties ulospäin tietynlaisina asioina, mutta siihen sisältyy monia kerroksia ja lukemattomia tarinoita. Mutta minä […]