Kirkon tutkimuskeskuksen upouusi tutkimus Uskonto arjessa ja juhlassa: Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019 listaa johtopäätöksissään suosituksia kirkolle. Luettelon ensimmäinen kohta kuuluu: ”Kirkossa tulisi nostaa vahvemmin esiin kristillisen ei-patriarkaalisen hengellisyyden muotoja.”
Taustalla on havainto siitä, että 1980-luvulla syntyneiden millenniaalien sukupolven kohdalla monet uskontoa mittaavat mittarit värähtävät jo selvästi uuteen suuntaan.
Tutkimuksessa tehtiin myös yllättävä havainto, että 1990-luvulla syntyneiden ikäluokassa naiset näyttäisivät mieltävän itsensä vähemmän uskonnollisiksi kuin saman ikäiset miehet. Tämä rikkoo perinteisen kaavan, jonka mukaan naiset ovat aina miehiä uskonnollisempi.
Miksi tällainen ennakoimaton muutos, joka ei näy esimerkiksi muissa Pohjoismassa?
Yhtenä selityksenä on noussut esiin, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko viestii (tahtomattaan) patriarkaalista imagoa, joka ei enää nuoriin naisiin vetoa. Nuoret naiset eivät halua identifioida itseään uskonnollisiksi, vaikka henkisyys kiinnostaakin!
Uskonto arjessa ja juhlassa on kirkon virallinen nelivuotiskertomus. Siksi marraskuun ensimmäisellä viikolla Turussa kokoontunut kirkolliskokous kävi sen pohjalta keskustelun, joka yltyi poikkeuksellisen syvälliseksi. Keskeiseksi teemaksi nousi, mitä voisi olla ”ei-patriarkaalinen hengellisyys”, jos sitä edes tarvitaan.
Seuratessani keskustelua striimin välityksellä mieleeni nousi monia ajatuksia, joita kirjasin ylös. ’Patriarkaalisuuden’ oletan pohdinnoissani viittaavan sellaiseen eetokseen sitä ylläpitävine rakenteineen, jossa vallitsevat vahvat hierarkiat ja jossa sukupuolitetaan ’naisellisiksi’ vähempiarvoisina pidettyjä ominaisuuksia.
**
Näkisin, että Raamatussa on paljonkin aineksia sellaiseen ei-patriarkaaliseen hengellisyyteen, jossa hierarkkiset ja sukupuolten epätasa-arvoiset asetelmat haastetaan uskon ytimestä käsin.
Näin siitäkin huolimatta, että Raamatussa on patriarkaalista aineistoa esimerkiksi heprealaisten kirjoitusten kertomuksissa, joissa patriarkoilla on useampia vaimoja ja joissa perimyslinja kulkee isiltä pojille. Miten muuten voisi ollakaan, kun nämä kertomukset syntyivät patriarkaalisessa kulttuurijärjestelmässä!
Nostan esiin seuraavassa muutaman Uudesta testamentista löytyvän langanpään ei-patriarkaalisen hengellisyyden kehittämiseen. Tämä ei sulje pois sitä, että Uudessakin testamentissa on paljon patriarkaalista ajan kuvaa – olennaisempaa on nyt huomata, että patriarkaalisessa kulttuurissa syntyneen kirjoituskokoelman sisällä on herkästi syttyvää räjähdysainetta, jonka avulla voi raivata tilaa jollekin aivan uudelle. (Valitettavasti kirkon rakenteita alettiin varhaiskristillisyyden historiassa kehittämään yksittäisille hierarkkisille kohdille, mikä näkyy yhä esimerkiksi naisten pappisvihkimystä koskevassa keskustelussa.)
Mutta millaisia Uuden testamentin kohtia voisi siis kirkossa nostaa esiin, jos suosituksen mukaan edistetään ei-patriarkaalisia hengellisyyden muotoja?
Tässä dogmatiikan dosentin nopeasti koottu lista.
– Jeesus rikkoi oman aikansa puhtaussääntöjä ja sosiaalisia normeja: esimerkiksi sopii kohtaaminen samarialaisen naisen kanssa kaivolla (Joh. 4). Hätkähdyttävää on, että tekstissä nousee esiin naisen elämäntilanne siten, että huomioidaan tämän sukupuoli, etnisyys, uskonto ja perhetilanne – eli Jeesus toimii nykynäkökulmasta suorastaan intersektionaalisen feminismin periaatteiden mukaan! Ja naisen status on vieläpä jokaisen ulottuvuuden kohdalla sellainen, ettei Jeesus olisi voinut ajan sosiaalisten normien mukaan todellakaan pyytää naiselta vettä juotavaksi – mutta hän ylittää rajan ja kohtaa naisen ihmisen tasolla.
– Jeesuksen hengellinen elämä piirtyy varsinkin Johanneksen evankeliumissa mystiseksi yhteydeksi Jumalan kanssa, jossa hierarkkisuus korvautuu hyvin intiimillä suhteella: ”Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh 10:30) Tähän liittyy myös kohtia, joiden valossa Jeesuksen oppilaat – siis jokainen kristitty – jäsentyy tällaiseen intiimiin jumalalliseen elämään: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.” (Joh. 17:21).
– Filippiläiskirjeen 2. luvussa on klassinen kohta, joka asettaa kristityn ihanteeksi Jeesuksen mielenlaadun: vaikka tällä ”oli Jumalan muoto, hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen” vaan ”otti orjan muodon”. Kreikankielisessä tekstissä esiintyy käsite, jolla viitataan itsensä tyhjentämiseen (kenosis).
Edellä on vain muutama Raamatun kohta. Paljon lisääkin löytyisi. Listaa saa mieluusti täydentää ja kannattaa myös lukea patriarkaalista kulttuuria heijastelevia kohtia näiden kohtien valossa.
**
On perusteltua väittää, että Uuden testamentin sivuilta välittyy radikaali eetos, joka haastaa patriarkaalisen vallankäytön ja kolonialistiset suhtautumistavat maailmaan: japanilainen teologi Kosuke Koyama on Uuden testamentin pohjalta puhunut ”ristiinnaulitusta mielestä” (crucified mind), joka on ”valmis kieltämään itsensä yhteisön rakentamisen takia” ollen näin vastakohta ”ristiretkeilevälle mielelle” (crusading mind).
Ei-patriarkaalista hengellisyyttä edistettäessä kannattaa myös huomata, että naiset esittävät keskeistä roolia monissa Raamatun kertomuksissa, vaikka tämä onkin usein sivuutettu sanan selittämisessä.
Teksteistä tulee paikoin jopa ilmi, miten Jumalan henki voimaannuttaa naisen näkemään patriarkaalisen kulttuurin rakenteiden läpi. Joka ei usko, avatkoon Luukkaan evankeliumin 1. luvun ja lukekoon sen 46. jakeesta alkavan Marian kiitosvirren. (Tämä jatkaa sellaista heprealaisten kirjoitusten perintöä, jota voisi nykytermein kutsua jopa feministiseksi ja josta esimerkki on Hannan kiitosvirsi 1. Samuelin kirjan 1. luvussa.)
Ei-patriarkaalinen hengellisyys on rinnalla kulkemista ja jakamista. Miten tämä milloinkin toteutuu, siihen on monia malleja. Olennaista on huomata, että ei-patriarkaalisen hengellisyyteen eivät mahdu virkamieskirkon pappiskeskeisyys yhtään sen enempää kuin pietististen liikkeiden oikeassa olevat maallikkosaarnaajat – ylipäätään mitkään hierarkkiset asetelmat, jossa hengellisyys kytkeytyy tavalla tai toisella valtaan.
Ei-patriarkaalinen hengellisyys ei tietenkään sulje pois tervehenkisistä hengellistä opastusta, spirituaalista mentorointia tai gurun ja oppilaan välistä suhdetta. Tällaiset voivat kuulua osaksi hengellistä matkaa, jos nämä pyrkivät siihen, että oppilas kehittyisi samalle tasolle kuin opettajansa.
**
Moni saattaa miettiä tässä vaiheessa, miksi ei ole koskaan kuullut tällaisia näkökulmia Raamattuun. Hyvä kysymys.
Itse jouduin omassa henkilöhistoriassa matkustamaan Intiaan asti opiskelemaan teologiaa kohdatakseni tällaisia tulkintakulmia kristilliseen traditioon. Muutenkin olen ammentanut viime vuosina nimenomaan aasialaisesta teologiasta tämän tyyppisiä ajatuksia.
Luulenpa, että Aasian patriarkaalisten kulttuurien keskellä evankeliumin radikaali aineisto nousee kirkkaammin esiin kuin meillä länsimaisen modernin yhteiskunnan keskellä, jossa ainakin pintatasolla sukupuolten tasa-arvoon kiinnitetään huomiota – patriarkaalisuus ei ole siksi meillä (enää) niin näkyvää vaan enemmänkin piilossa olevaa.
Toki näitä näkökulmia on nostettu länsimaisessakin feministiteologiassa esiin ja Suomessakin kasvavassa määrin viime vuosina – vaikkapa kirkon tasa-arvopalkinnon saaneessa kirjassa Taantuvan tasa-arvon kirkko (2019), joka muistuttaa, etteivät asiat ole täälläkään auvoisasti.
Toisaalta globaalin etelän feministiteologit tuovat esiin tärkeitä täydentäviä näkökulmia, jotka alleviivaavat vieläkin voimallisemmin tarvetta moninaiselle kielelle ja hengellisyydelle kirkossa.
Otan esimerkin: hongkongilaistaustainen teologi Kwok Pui-Lan kertoo kiinalaisena naisena kokevansa vieraaksi sen, miten Uudessa testamentissa on monia vertauksia leipomiseen liittyen ja miten länsimainen feministiteologi saattaa näin ollen kirjoittaa runon Jumalasta ”leipurinaisena”. Mutta Kiinassa syödään riisiä!
Näin Kwok Pui-Lanin luennassa nousee esille se, että tarvitaan hyvin erilaisia kulttuurisia kuvia, jopa uusia vertauksia ja uudenlaista lukutapaa uusissa konteksteissa. Kyse ei ole vain patriarkaalisuuden purkamisesta vaan joka välimerellisen kulttuurisen koodin kääntämisestä aasialaisiin kulttuureihin sopiviksi, jotta evankeliumit puhuisivat aasialaisen naisen kieltä.
**
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaympäristössä on nyt hahmottunut yksi uusi kulttuurinen konteksti: kutsuttakoon sitä nyt lennokkaasti ”millenniaalinaisten maailmankatsomukseksi”, joka poikkeaa kirkon perinteisestä mielenmaisemasta. Siinä korostuvat vahvasti sukupuolten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuuskysymykset sekä itsensä näköisen henkisyyden arvostaminen.
Kyse ei ole mistään marginaaliporukasta, vaan Suomen pääministerinä on tätä kirjoittaessani millenniaalinainen!
Myös kirkon uudessa Ovet auki -strategiassa kiinnitetään huomio henkisyyden merkitykseen ja millenniaalien sukupolven tavoittamiseen. (Sen merkitystä olen avannut Maan Suola -verkkolehden kirjoituksessani.)
On ilmeistä, että aika vaatii uutta hengellisyyden sanallistamista siten, että siinä heijastuvat Raamatun ei-patriarkaaliset ajatuskulut.
Uusien näkökulmien löytämisessä auttaa esimerkiksi aasialainen teologia – etenkin kun Aasiassa teologit ovat joutuneet enemmän kuin muualla tulkitsemaan evankeliumia suhteessa Aasian uskontojen opetuksiin, joissa korostuvat kosmoksen harmonia ja jopa perimmäinen ykseys.
Lisäksi aasialainen teologia ottaa muiden enemmistömaailman teologioiden lailla kantaa siihen, miten evankeliumi puhuu kokonaisvaltaisesta vapautuksesta – sosiaalieettiset oikeudenmukaisuuskysymykset eivät piirry toissijaisiksi vaan kuuluvat olennaisena osana sanomaan Jeesuksesta Kristuksesta maailman vapauttajana.
On toki muitakin lähteitä, mutta oman käsitykseni mukaan erityisesti aasialainen teologia voi antaa näkökulmia siihen, miten kirkko vastaa kysymyksiin, jotka Kirkon tutkimuskeskuksen uusi data nostaa esiin.
PS Olen kirjoittanut kriittisessä vuoropuhelussa hindulaisuuden ja buddhalaisuuden kanssa oman luonnokseni kristillisen ”valaistumisen teologian” perustaksi. Se on uudessa Gaudeamuksen kirjassa nimeltä Henkisyyttä ja mielenrauhaa: Aasian uskonnot länsimaissa, jonka toimitin tällä samalla blogialustalla kirjoittavan Elina Hellqvistin kanssa. Ehkä sekin voi omalta osaltaan toimia strategisena visiona kolmannen vuosituhannen ei-patriarkaaliselle hengellisyydelle.