Sukuluettelot ovat Raamatun tylsimpiä sisältöjä

JarkkoJarkko Siekkinen18.11.2020 Lukuaika: 4 min

En ole tavannut ketään, joka kertoo lukevansa Vanhan testamentin sukuluetteloita aamun piristykseksi tai edes iltojensa iloksi. Silti adressit luetaan hautajaisissa lähes poikkeuksetta ääneen. Miksi ihmeessä?

Jotkut ihmiset väittävät lukeneensa Raamatun kannesta kanteen. Niin he varmasti ovatkin, mutta uskallan epäillä, että moni heistä hieman fuskaten. Voi nimittäin olla, että hiukan on saattanut silmä hämärtyä ja pompata muutaman rivin tai sivun yli silloin, kun on tullut vastaan pitkiä sukuluetteloita. Kymmeniä ja taas kymmeniä merkityksettömiä nimiä peräjälkeen, sivukaupalla. Nimiä, joita ei ole koskaan ennen kuullut, eikä sen jälkeen enää ikinä kuule. Ellei palaa uudelleen sukuluetteloiden pariin.

Adressien lukeminen muistotilaisuudessa muistuttaa elävästi noiden Vanhan testamentin sukuluetteloiden lukemista. Tusinoittain nimiä peräjälkeen, aina vain uusia. Kuka nämä kaikki edes tuntee? Mitä varten niitä luetaan ääneen?

Alkujaan adresseja lähetettiin surunvalitteluksi omaisille silloin, kun ei itse oltu pääsemässä paikalle saattamaan vainajaa kirkkomaan multiin. Joskus, jos arveltiin, ettei Kusti enää ennätä polkea perille ajoissa, turvauduttiin kalliiseen, mutta arvokkaana pidettyyn korusähkeeseen. Se jos mikä osoitti, että nämä ihmiset ovat pitäneet vainajaa arvossa ja haluavat sen myös hänen perikunnalleen kertoa. Nykyisin addresseja toimittavat nekin, jotka ovat itse paikalla hautajaisissa, joskus jopa omakätisesti ojentavat adressinsa ovella omaisia kätellessään. Siinä jo ollaan hakoteillä niiden alkuperäisestä tarkoituksesta. Addressi on sijainen, ei seuralainen, mitä hautajaisiin osallistumiseen tulee.

Adressi on osoitettu omaisille. Ei siinä lue vaikkapa ”Paavo Pesusienen saattoväelle” tai ”Taka-Korson seurakunnalle”. Se on tarkoitettu omaisille.

Miksi niitä sitten sitkaasti luetaan ääneen? Luulen, että tapa on syntynyt alun perin eräänlaiseksi täyteohjelmaksi ruuan ja kahvittelun väliin. Vainajan lähipiiristä ei ole löytynyt ketään, joka olisi halunnut puhua tai muuten esiintyä, eikä yhteislaulaminenkaan tuntunut niin luontevalle, että koko välin olisi pelkillä virsillä saanut täytettyä. Ja mikäs siinä, kyllähän addressien lukemiseen saa kivasti aikaa kulutettua. Eräs eläkkeellä oleva kanttori kertoi tehneensä noin kymmenen vuotta muistiinpanoja adressien lukemisesta. Hänen tilastojensa mukaan minuutissa ehtii lukea keskimäärin kolme adressia. Kymmeneen adressiin menee siis reipas kolme minuuttia ja kolmeenkymmeneen pyöreät kymmenen. Jos adresseja onkin vaikka 80, niihin kuluukin kätevästi jo melkein puoli tuntia. Kyllä siinä ehtii kuulla jo nimen poikineen ja tyttärineen.

Jokaisen nimen edellä on tietysti arvollista lukea saatesanat: ”Matti Möttösen muistoa kunnioittaen ja suruun osaa ottaen.” Ikään kuin joku olisi adressin muussa tarkoituksessa lähettänyt. Kyllähän sen voisi sitten erikseen mainita, jos vaikka Satu-serkku olisikin laittanut päällekirjoitukseksi ”Viimein sinustakin päästiin, nauran pilkallisesti ja väännän pierun haudallesi.” Jos adressissa ei ole kovin monta nimeä, niin noiden saatesanojen lukeminen suunnilleen kaksinkertaistaa lukemiseen kuluvan ajan.

Nimiluetteloita kevennetään lausumalla väliin lohdun sanoiksi tarkoitettuja raamatunlauseita tai runoja. Ne on adressin antaja, myyjä tai julkaisija enemmän tai vähemmän huolellisesti tähän nimenomaiseen tilanteeseen valinnut. Kyllä siinä suru kaikkoaa, kun kolmannen tai viidennen kerran saman muistotilaisuuden aikana kuulee, että ”Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti ja silmät sulki, kuiskasi hiljaa: Lähdetään.” tai ”Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli, ei rakkaus kuolla voi. Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse ja muualla soi tuuli.

Liittyyhän tilanteeseen helposti myös komediaa tai draamaa, parhaassa tapauksessa molempia. ”Pekka Pekkalan muistoa kunnioittaen ja ottaen osaa suruun Per Gu… Gul… Gol… En minä oikein saa tästä selvää, joku ruotsinkielinen nimi ehkä. Gollander.” Ja sitten Per itse, pikkuserkku äidinisän puolelta, sanoo naama punaisena pöytänsä takaa ”Se on Gyllenbögel.” Ja kun addressit on luettu, alkaa Martosen Martta jupista salin takaosassa: ”Mitä varten meidän addressia ei luettu, ihan varmasti minä kävin sen vainajan kototalon postilaatikkoon eilen illalla viemässä.”

Unohtaa ei sovi myöskään sitä erinomaista mahdollisuutta, että jo kertaalleen kirkossa tai kappelissa luetut kukkalaitteiden muistovärssyt luetaan tässä tilanteessa uudestaan. Varmuuden vuoksi kaikki, vaikka Esko olikin ainut joka ei saanut omaansa kuuluvaan ääneen luettua. Ja kotiin on muuten lähetetty kukkia. Niidenkin lähettäjät pitää luetella. Ja ne, jotka ovat tekstarilla tai whatsappviestillä lähettäneet surunvalittelunsa. Parempi vaan, jos sama nimi tulee mainittua neljään tai viiteen kertaan. Huomaavathan sitten ainakin, että heidän muistamisensa on noteerattu.

Ei kun oikeasti. Käsi sydämelle nyt. Kuka nauttii näiden luetteloiden lukemisesta? Sekö lapsenlapsista, joka on pakotettu niitä lukemaan? Vai sekö vainajan miniä, joka ei ole koskaan elämässään kuullutkaan yli puolesta noista ihmisistä? Vai se vainajan isoveli, joka tutisee tuolillaan ja miettii, että koskakohan täältä pääsisi levolle?

Olen ihan varma, että hautajaisväki tykkäisi paljon enemmän siitä, että joku omaisista kertoisi, että meidän mammalle on tullut tosi paljon surunvalitteluja ja niissä on ollut ihania ja lohduttavia muistolauseita. Otettaisko kahvia?

Kertaan vielä. Adresseja ei ole tarkoitus lukea muistotilaisuudessa, ne on tarkoitettu lohduksi omaisille. Kukkakauppojen ystävällisesti tekemiä yhteenvetoja kukkalaitteiden muistovärssyistä ei ole tarkoitettu luettavaksi muistotilaisuudessa. Ne on tarkoitettu muistoksi omaisille. Jos joku välttämättä haluaa, niin voihan hän niitä värssyjä sitten kahvin juonnin lomassa käydä lueskelemassa. Ne voi laittaa johonkin sivupöydälle nähtäviksi. En ole muuten koskaan nähnyt jonoa muodostuvan sen pöydän eteen. Siitäkin päättelen, että ne nimet eivät ole hautajaisvieraiden mielestä ihan tilaisuuden parasta antia.

Luetaan niitä sukuluetteloita jokainen omasta Raamatustamme silloin, kun emme ilman pärjää. Jookos?


blogit.evl.fi on Kirkon viestinnän tuottama blogialusta. Kirjoituksista vastaavat niiden kirjoittajat, eivätkä ne välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.