Tekijä: Elina Hellqvist
Omille ja vieraille – ajatuksia kesäjuhlien aikaan
Teltassa on kuuma. Jos oven avaa, niin hyttyset hyökkäävät sisään. Matalasta verensokerista aiheutunut nälkäkiukku kyllä korjaantuu muurinpohjaletuilla ja jäätelöllä – mutta vain hetkeksi, ja yltyy sitten kahta kauheammaksi. Huolella valitun kesämekon helmat ovat mudassa ja muussa sotkussa, puhumattakaan varpaista sandaaleissa. Sääennustuksesta huolimatta kohdalle osui sadekuuro. Nukahtanut lapsi pudota mätkähtää penkiltä, ja toinen löytyy eri hiekkalaatikolta […]
Joulun lapsi ja jooga
Tänään on perjantai ja vuoden viimeinen työpäivä. Kuten arvata saattaa, se täyttyy to do -listalle kerääntyneistä tehtävistä, viesteihin vastaamisesta, tekemättä jääneiden tehtävien lykkäämisestä seuraavalle vuodelle ja joulutervehdysten lähettämisestä. Kellon käydessä jo iltapäivää vanne ohimoilla kiristää jo aika lailla. Työt pitäisi saada pakettiin, jotta voisi keskittyä sitten seuraavaan to do -listaan eli jouluvalmisteluihin. Miten tästä tilasta […]
Voiko Jumalasta puhua kirkon seinien ulkopuolella?
Kirkollista keskustelua on viimeiset viikot hallinnut puhe nuorten aikuisten, erityisesti nuorten naisten, irtaantuminen kirkosta ja sen edustamasta uskosta. Teema puhututti kirkolliskokousta, kun se keskusteli tuoreesta kirkon nelivuotiskertomuksesta. Tutkimuksessa havaittiin ensimmäisen kerran, että nuoret naiset ovat vähemmän uskonnollisia kuin samanikäiset miehet. Miksi nuoret naiset ovat ajautuneet kirkosta eroon, ja mitä asialle pitäisi tehdä? Helsingin seurakuntayhtymän tuore […]
Lähteille – eli mitä Katekismus sanoo taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta
Kristillinen etiikka on radikaalia rakkautta. Heti Katekismukseen tarttuessa käy selväksi, että kristillinen etiikka on vaativa, lähes mahdoton laji. Sellaista pistettä ei tule, jossa voisi huokaista syvään ja todeta tehneensä tarpeeksi. Vaatimus itsensä unohtamiseen ja radikaaliin rakkauteen on vahva.
Yhteistä ymmärrystä etsimässä – ja karu muistutus siitä, miten viestit menevät joskus pieleen
Vanha viestinnän lainalaisuus on, että jos viestin voi jotenkin ymmärtää väärin, niin näin tapahtuu. Yhteisymmärrysviikon avajaisjuhla oli, kuten juhlan kuuluukin, positiivinen esimerkki siitä, miten positiivista yhteistä ymmärrystä rakennetaan niin sanojen, tanssin kuin musiikinkin keinoin. Hiljattain olin kuitenkin tilanteessa, jossa positiiviseksi tarkoittamani viesti saatettiin ymmärtää juuri päinvastoin. Risti kaulassa on minulle positiivinen symboli. Se kertoo, että olen kristitty, joka haluaa elää Jumalan rakkaudesta ja välittää samaa elämänasennetta myös ympärilleen. Mutta sitten kuulin, että toisille ihmisille risti ei symboloi ollenkaan Jumalan rakkautta, armoa ja hyväksyntää, vaan aivan muuta: vihaa, vainoa ja kuolemaa. Miten voisin varmistua siitä, että omalla toiminnalla ja puheella en tulisi vahvistaneeksi vihaviestiä, vaan lisänneeksi yhteisymmärrystä?
Saavutettu tasa-arvo ja sen kirous
Sillä on paljonkin väliä, istuvatko pöydässä vain naiset keskenään vai yhdessä miesten kanssa. Pitävätkö kaikki yhtä lailla tasa-arvoa keskeisenä teemana vai pelkästään naisten asiana? Kun pyöreässä pöydässä istuu vain keskenään samankaltaisia ihmisiä, keskustelu ohjautuu yhteisiin kysymyksiin ja huolenaiheisiin. Muut aiheet rajautuvat pois. Myös silloin kun keskustelun teemana on tasa-arvo ja uskonto, niin pöydän ympärillä pitäisi olla sekä naisia että miehiä. Jos dialogipöydän ympärillä istuu kovin keskenään samankaltaisten ja -mielisten joukko, niin Luojan luoma elämä koko rikkaudessaan -ja kipeydessään- ei ole läsnä.
Yhdessä syömisen kauneus
Säännöllinen syöminen on edellytys sille, että voin hyvin ja pystyn tekemään työtä. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme – kuten sanonta kuuluu. Yhdessä syöminen on monen uskonnon ytimessä. Syöminen on keskeisessä asemassa myös kristinuskossa. Oman kristillisen perinteeni ehtoollinen on kutistunut symboliseksi ateriaksi, mutta alkukirkon aikaan kyse lienee ollut vähän tuon lindaulaisen nyyttäripöydän tapaisesta kokoontumisesta. Voinko asettua samaan ehtoollispöytään vain heidän kanssaan, jotka itse olen arvottanut kelvollisiksi tai jotka ovat arvioineet minut kelvollisiksi rinnalleen? Vai voiko ajatella, että ehtoolliselle tuleminen jo itsessään yhdistää meitä kristittyjä yli kaikenlaisten muiden erojen?
Kasvokkain näkee itsensä
Kun katson toista ihmistä silmiin, hänen silmistään heijastuu oma kuvani. Näen itseni eri tavalla kuin aiemmin. Mitä olen oppinut erilaisia uskontoperinteitä edustavien ihmisten kohtaamisesta sekä Suomessa että maailmalla? Miten nämä kohtaamiset ovat muuttaneet omaa käsitystäni itsestäni sekä siitä kirkosta, jota näissä kohtaamisissa usein edustan?… Oivalsin jossakin kohtaa, että entistä useammin sekä työssäni uskontojen kohtaamisen parissa että myös arkisessa elämässä olen ensisijaisesti kristitty, ja vasta toissijaisesti jotain muuta. Siitä, mitä sanon tai teen, saatetaan vetää johtopäätös siitä, millaisia kristityt noin yleensä ovat. Aika pelottavaa.