Tämän blogin kansikuvassa on kahdet tummat kasvot. Kummankaan henkilön kasvojen ilmeitä tai katsetta ei voi erottaa. Siluetti näyttää vain sen, että he katsovat toisiinsa. Työni uskontojen kohtaamisen parissa on opettanut sen, että toisen, erilaisen kuin minä, kasvot näyttävät läheltä katsottuna paljon kauniimmilta, moniulotteisemmilta ja ilmeikkäimmiltä kuin kuvista. Lähempää katsottuna erottuvat niin naururypyt, juonteet kuin arvetkin. Olen oppinut myös sen, että kahden ihmisen kasvot ovat aina erilaiset, vaikka piirteissä olisikin yhtäläisyyksiä.
Kun katson toista ihmistä silmiin, hänen silmistään heijastuu oma kuvani. Näen itseni eri tavalla kuin aiemmin. Yleensä en kestä katsoa itsestäni otettuja valokuvia. En näytä siltä miltä kuvittelen näyttäväni tai haluaisin näyttää. Mutta kun katselen kuvaa itsestäni sen heijastuessa takaisin toisen ihmisen silmistä, omakuva täydentyy. Tältäkö minä näytänkin toisen silmissä?
Tässä blogissa haluan tarkastella sekä sen toisen kuvaa että omaa kuvaani. Mitä olen oppinut erilaisia uskontoperinteitä edustavien ihmisten kohtaamisesta sekä Suomessa että maailmalla? Miten nämä kohtaamiset ovat muuttaneet omaa käsitystäni itsestäni sekä siitä kirkosta, jota näissä kohtaamisissa usein edustan?
Vielä silloin kun olin lapsi, saatoin aika varmasti olettaa, että kaikki ympärilläni arkisessa elämässä kohtaamani ihmiset olivat uskonnolliselta taustaltaan joko luterilaisia tai ortodoksisia kristittyjä. Koululuokkaan mahtui yksi tai kaksi lasta, jotka eivät käyneet uskonnontunneilla meidän muiden kanssa. Tai oikeastaan niin, että mieleen ei edes juolahtanut ajatella, etteivätkö lähipiirin ihmiset olisi jakaneet samaa kristillistä perintöä kuin minä itse. Omat lapseni käyvät koulua aivan erilaisessa ympäristössä ja he ovat joutuneet pohtimaan myös uskonnollisesta taustasta nousevia kysymyksiä aivan eri tavalla. Vai onkohan joku muu keski-ikäinen omilla kaverisynttäreillään pohtinut nakkien lihan laadun alkuperän uskonnollista merkitystä?
Uskonnollisen enemmistön edustajana olen aiemmin hyvin harvoin profiloitunut arkisessa elämässä nimenomaan uskontoni edustajana. Ensisijaisesti minut profiloitiin jonkun muun ominaisuuteni kautta. Olin tyttö, koululainen, itäsuomalainen tai jotain muuta sellaista. Olemisestani tai tekemisistäni ei vedetty suoraan johtopäätöstä siitä, miten kristityt kussakin tilanteessa olevat ja käyttäytyvät. Vähemmistöön kuuluvan tilanne on toinen. Vähemmistöuskonnon edustajaa katsotaan edelleen usein ensisijaisesti uskonnollisen identiteetin kautta, erityisesti silloin kun se näkyy ulospäin esimerkiksi pukeutumisen kautta. Ensisijaisesti uskonnon kautta määritelty ihminen aloin olla vasta silloin, kun sain pappisvihkimyksen ja aloin käyttää viran tunnuksia, mustaa papinpaitaa, julkisilla paikoilla. Nuorena pappina minuun suhtauduttiin kovin eri tavoin riippuen siitä, olinko paikalla papinpaidassa vai muissa vaatteissa.
Oivalsin jossakin kohtaa, että entistä useammin sekä työssäni uskontojen kohtaamisen parissa että myös arkisessa elämässä olen ensisijaisesti kristitty, ja vasta toissijaisesti jotain muuta. Siitä, mitä sanon tai teen, saatetaan vetää johtopäätös siitä, millaisia kristityt noin yleensä ovat. Aika pelottavaa. Siksi haluan kirjoittaa tässä blogissa erilaisista kohtaamisista eri tavoin uskovien kanssa nimenomaan yksilöiden näkökulmasta. Kukin meistä elää omaa maailmankatsomustaan todeksi eri tavoin. Tutustumalla ihmiseen oppii tuntemaan hänet ensisijaisesti ihmisenä, vasta toissijaisesti yhden uskonnon tai katsomuksen edustajana. Samalla voi oivaltaa sen moninaisuuden, mikä sisältyy kaikkiin uskontoihin.
Hieman yllättäen huomasin taannoin, että jo rippikoulusta asti kaulassani ollut risti on tullut aiempaa tärkeämmäksi. Se alkuperäinen rippiristi on kulunut jo niin ohueksi, että se on talletettu korulaatikkoon, mutta tilalle on tullut uusia. Toisenlaisesta taustasta tulevien ihmisten kohtaaminen on auttanut pohtimaan omaa kristityn identiteettiä ja tehnyt siitä tietoisemman. Risti muistuttaa omasta identiteetistä kristittynä ja muistuttaa siitä, ettei ole samantekevää, miten olen toisten ihmisten kanssa ja miten katson heitä.