Unelma lapista

Mari ValjakkaMari Valjakka15.2.2021 Lukuaika: 4 min

Lappia hehkutetaan ehkä enemmän kuin koskaan. Olen huomannut, että tällä hetkellä nosteessa ovat myös ”murtsikkaparatiisit”, jotka nuoremman sukupolven osalta ovat olleet vähän unohduksissa. Hyvä niin! Kivoja lomapaikkoja pohjoisessa riittää ja monessa keskuksessa on tekemistä eri-ikäisille ja eritasoisille harrastajille.

Koronan laitettua työkuviot uusiksi, moni on myös rohkaistunut pohtimaan mahdollisuutta lähteä lomailun sijaan kokeilemaan myös arkea pohjoiseen. Sekin on aika siistiä! Mitä elinvoimaisempana nämä meidän kulmat pysyvät, sitä parempi meille. Se tarkoittaa sitä, että jatkossakin pystytään säilyttämään pankkiautomaatit, postit ja terveyspalvelut kohtalaisen etäisyyden päässä.

Harmikseni olen kuitenkin pistänyt merkille, että lapin arkea mainostetaan aika usein ”helppous viehättää” -näkökulmalla. Somevaikuttajat hehkuttavat sitä, kuinka lapissa arki kuluu lasketellen, hiihdellen, lumikenkäillen ja tulistellen. Elämänasenne on rento ja leppoisa. Elämä on kiireetöntä ja vailla stressiä.

Lappilaiselta elämältä myös odotetaan, että asuminen on helppoa ja puoli-ilmaista. Unelma olisi jos vuokralle löytyisi vedetön ja sähkötön talviasuttava mökki järven rannalta kaukana naapureista. Tärkeää kuitenkin olisi, että palvelut löytyy läheltä, autolla pääsee pihaan asti ja auton saisi talvella lämpenemään roikan nokkaan. Plussaa siisti käymälä, valmiit halkopinot ja jos aurakin pyörähtäisi silloin tällöin kun taivaalta tipahtaa valkoista kultaa. Asumiskulut tulisi olla luonnollisestikin mahdollisimman pienet.

Ymmärrän hyvin että pohjoisen hinnoittelu voi hämmästyttää, jos on tottunut ajattelemaan asumisen hinnan määräytyvän sen mukaan mikä on maantieteellinen etäisyys Helsingin Kampista. Meillähän se on 1098km.

Tämän myötä olen alkanut vähän vierastamaan koko Lappi -termiä. Se tuntuu minusta etäännyttävältä ja kuulostaa jonkinlaiselta Shangri-La:lta, jossa ollaan ikuisella lomalla. Näin ollen idea lappilaisesta arjesta ei oikein tunnu vastaavan todellista elämääni pohjoisessa.

Lueskelin vastikään Facebookissa erästä keskustelua avoinna olevasta työpaikasta. Ilmoitusta jakanut henkilö mainosti sitä kavereilleen mahdollisuutena tehdä elämänmuutos ja tulla lappiin töihin. Ilmoituksessa haettiin markkinointipäällikköä pohjoiseen ja työssä menestymiseen oli listattu monenlaista taitoa sosiaalisen median sisällöntuotannosta aina kaikenlaiseen digimarkkinoinnin tekemiseen. Eduksi katsottiin valo- ja videokuvaustaidot, ajokortit jne. Niin sanotusti: perussettiä.

Jos ilmoitus ei olisi saanut aikaan kriittistä keskustelua vaadittavien taitojen monipuolisuudesta ja työn sisällöstä suhteessa päällikön titteliin, tuskin olisin kiinnittänyt kyseiseen ilmoitukseen mitään huomiota. Pohjoisen työpaikkoja vilkuillessa olen nimittäin törmännyt kaikenlaisiin ilmoituksiin pianoa soittavasta ja jääveistoksia tekevästä joulupukista lähtien.

Nyt jäin sitä kuitenkin pohtimaan.

Minulla ei ole aavistustakaan mitä markkinointipäällikön työnkuvan pitäisi tai ei pitäisi sisältää, mutta kun katsoin tuon kyseisen pestin tehtävänkuvausta, tajusin, että vastaavanlaisia pitkiä listoja osaamisesta ja työtehtävistä on todellisuudessa aika monessa hommassa vaikka sitä ei ääneen sanottaisi. Papin työ ei ole tuohon poikkeus. Näin on nykypäivänä kaikkialla, mutta erityisesti se korostuu mitä pienemmille paikkakunnille ja pohjoisemmas mennään. Sanan ja sakramenttien jakamisen lisäksi olen itsekin saanut laajentaa omaa käsitystäni papin työn sisällöstä. Luulen, että moni päällikkö on myös oivaltanut, että jos et itsekään ole valmis laittamaan käsiäsi saveen, miksi joku muu sitten olisi? Pohjoisen arjessa tämä pätee moneen asiaan. Työssä tiimit ovat usein pienet ja letkautus ”koko yritys kaatui, kun liukastuin pihalla kaljamakelillä” pitää monen yrittäjän kohdalla paikkansa.

On hienoa, että pohjoista brändätäään turvallisena, hiljaisena ja rentouttavana paikkansa. Sen kylkeen toivoisin, että näytettäisiin realistisesti ja ylpeydellä sitä, kuinka se taika tehdään. Siis se, miten pienistä resursseista huolimatta paikallisille pystytään tuottamaan laadukkaita palveluja ja samaan aikaan odotukset akkuja lataavasta lumoavasta lapista toteutuvat ihmisten lomamatkoilla.

Helppous viehättää aina, mutta moni homma toimii lopulta niiden varassa, jotka eivät ensimmäisenä totea, että tuo ei kuulu minun tehtäviini. On myös hyvä muistaa, että täälläkään asiat eivät tule ilmaiseksi. Pienten paikkakuntien seurakunnissa, harrastus ja kulttuuritoiminnassa näkyy usein vapaaehtoisten ja vanhempien intohimo ja omistautuminen asialle. Se on korvaamattoman arvokasta ja en voi olla ihailematta sitä. Tuntuukin heitä kohtaan väärältä mainostaa lappilaista elämää jonkinlaisena oravanpyörästä irrottautumisena ja downsiftaamisena.

Ympärilläni näen, että siellä, missä työtä vielä on, hommia painetaan monipuolisesti hartiavoimin ja ylitöinä huhkitaan päivän päätteeksi kotona vielä lumityöt. Ajattelen, että tänne mahtuu paljon osaamista, kunnianhimoa ja sisukkuutta, ilman niitä arki ei pyörisi. Sen kanssa sulassa sovussa käden ulottuvilla on myös se hiljaisuus, luonto ja pohjoinen elämänasenne, mitä se ikinä sitten onkaan.

Juuri sitä on todellisuus pohjoisessa.


blogit.evl.fi on Kirkon viestinnän tuottama blogialusta. Kirjoituksista vastaavat niiden kirjoittajat, eivätkä ne välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.