Mitä kaipaamme ”etelästä”?

Mari ValjakkaMari Valjakka5.12.2020 Lukuaika: 4 min

Tänä talvena moni etelän ihminen aikoo suunnata lomallansa lappiin, tässä kirjoituksessa pohdin sitä mitä lapissa asuva kaipaa etelästä vai kaipaako sittenkään?

Kun viikonloppu koittaa alkaa mieli harhailla kodin ulkopuolella. Mitähän kivaa sitä keksisi? Voisinko palkita itseni jotenkin pitkän työviikon päätteeksi?

Kun opiskelin Helsingissä kehitin tällaisen palkitsemiskulttuurin. Jos olin onnistunut jossakin lähdin kaupungille ja palkitsin itseni ”jollakin kivalla”. Yleensä se oli thairuoka, joskus pieni kosmetiikkaostos tai ihan vain kaupungilla kuljailu ja pistäytyminen hyvällä erikoiskahvilla.

Muutettuani takaisin pohjoiseen palkitsemiskulttuuri joutui murrokseen, sillä Ivalon kylillä ei moiseen mahdollisuuksia ollut siinä määrin mitä kaupungissa. Tai kyllähän täällä kaikenlaista on, mutta kulttuuri on jotenkin toisenlainen. Syömään mennään pääasiassa siksi kun on nälkä.

Joskus toki syömään mennään myös muuten vaan, kuten kaupungissa.  Silloin valinta on joko pizza tai paikallisen pubin burgeri. Ruoka ei petä koskaan joskin ruokalistat tunnet paremmin kuin omat taskusi, joten harvemmin tulee koettua uutta.

Ruokakaupan kosmetiikkaosastolla ei pyöritä hypistelemässä purkkeja ja hujuhajuja, vaan haetaan kattavasta, mutta suorasukaisen rajallisesta valikoimasta vain se mikä on päässyt loppumaan. Se on oikeastaan aika ihanaa!

Toisin kuin kaupungissa, täällä minusta tuntuu oudolta ja vähän teennäiseltäkin (??) lähteä tuntikausiksi kahvilaan näpyttelemään läppäriä ja nauttimaan neljän euron frappumoccamachapressoa. Luontevampaa on jäädä kotiin tsaikalle ja silloin tällöin pistäytyä ystävän luona sumpilla päivittämässä kuulumiset.

Älkää käsittäkö väärin, kyllä täälläkin kahvilakulttuuri on ja ihana sellainen onkin. Kahvilan sijaan paikalliselle huoltoasemalle kokoontuu päivittäin porukkaa runsaasti kahvistelemaan. Heillä tosin ei ole MacBookit kainalossa ja designerlasit nenällä, vaan pääasiassa he ovat Dimex-asuisia työmiehiä. Samaisen huoltoaseman penkkejä nuoruusvuosina kuluttaessa ja menoa tarkkaillessa, sain itsekin kahvikupin äärellä notkuessani pitkän oppimäärän elämänmakuista elämänkatsomustietoutta ja laudatur tason paikallistuntemuksen. Lisäksi sain rautaisen kahvivatsan, joka kestää myös kahvia joka on vartonut tovin ensin 10 pennisten ja myöhemmin 20 centin kolikoiden päällä lämpölevyllä. Siitä on ollut tässä ammatissa hyötyä.

Palattuani opintojen jälkeen työn perässä kotiseudulle kaipasin alkuun itsensä palkitsemista. Saatoinkin kuljailla S-marketin hyllyväleissä etsien sitä ”jotakin kivaa” mitä kaupungilla pyöriessäkin. Kun sitä ei löytynyt, lopulta saatoin palkita itseni ja tankata auton oikein kunnolla! Edelleenkin kun oikein hemmottelen itseäni laitan tankin täyteen ysikasia. Ja olen tyytyväinen.

Vaikka palkitsemisen kanssa olen jo päässyt sinuiksi niin aina aika-ajoin alan haaveilla kaupungin asioiden pariin.

Näissä ajatuksissa kyselin myös kavereiltani mitä he kaipaavat ”etelästä” (etelän raja kyselyssäni oli Sodankylä) ja vastaukset olivat seuraavanlaisia:

-Joukkoliikennettä

-Hyviä kahviloita ja ihania leivonnaisia

-Ex tempore ajanvarausta kampaajalle Timmasta

-Noutoruokaa

-Aasialaista noutoruokaa

-Kiinalaista ruokaa

-Thaimaalaista ruokaa

-Woltia

-Sitä että on tuntematon

-Ikeaa

-Lidliä

-Prismaa

-En mitään

Samaistun näihin kaikkiin. Pienessä kylässä on mukavan turvallista, kun kaikki tuntee toisensa, mutta kaupungissa nautin myös siitä, kun kukaan ei tunne eikä kukaan kiinnitä kummemmin huomiota, vaikka kävelisin ananas päässä Tunturikiekon verkkareissa ja pinkissä popliinitakissa.

Kaupunkien Starbuckseissa on jännittävää, kun oma nimi kirjoitetaan kahvimukiin ja sinua huudellaan nimeltä kahvilassa, mutta täällä sellainen ei tunnu kovin eksoottiselta, kun todennäköisesti baristana häärii serkkusi, joka tietää kysymättäkin mitä vatsasi sanoo, jos kahvimaito ei ole täysin laktoositonta.

Samaistun myös siihen, että on ihanaa vaihtelua kotiruualle syödä joskus sushia, kiinalaista, thaimaalaista, nepalilaista, meksikolaista ja niin edelleen. Tai hakea HeseMäkistä nopsaa purtavaa ja piipahtaa pikaparturiin.

Kun tuota listaa katsoo tarkemmin voin hymyillen todeta että, eihän meiltä kyllä juuri mitään puutu, tai ainakaan mitään mitä ilman ei pärjäisi arjessa.

Toki nämä kaikki silloin tällöin koettuna piristää ja ai että miten kovin eksoottiselta se Big Mac maistuukaan, kun lähimpään mäkkiin on matkaa 300 kilometriä ja kaupunkiin ei ole juuri päässyt sitten maaliskuun. Silti olen lopulta ihan tyytyväinen, että minulla odottelee jääkaapissa lähimetsästä hommattua metson täkkää, jota saan valmistaa huomenna itsenäisyyspäivän illalliseksi omassa kotikeittiössä.

Šiev jiečânâsvuođâpeivi! Šiõǥǥ jiõččnažvuõttpeiʹvv! Buori iehčanasvuođabeaivvi! Hyvää itsenäisyyspäivää!

 


blogit.evl.fi on Kirkon viestinnän tuottama blogialusta. Kirjoituksista vastaavat niiden kirjoittajat, eivätkä ne välttämättä edusta kirkon virallista kantaa.