Talvi tekee tuloaan Al-Holin pakolaisleirille. YK:n arvioiden mukaan vähintään 390 lasta on kuollut leirillä aliravitsemukseen ja hoitamattomiin infektioihin. Kaiken kaikkiaan olot leirillä ovat epäinhimilliset. Pääosin naisista ja lapsista koostuvalla leirillä on 50:n maan kansalaisia, joten Suomen lisäksi monessa muussakin maassa pähkäillään samoja kysymyksiä: pelastetaanko oman maan kansalaiset vai jätetäänkö heidät oman onnensa nojaan? Kenet otetaan ja kenet jätetään?
Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: »Kuolema sille miehelle! Päästä meille Barabbas!» … Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava.Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi. (Luuk. 23: 18, 23)
Suomessa keskustelu kulmunoitui eilen parodialta tuntuneeseen, mutta valitettavan toteen somekyselyyn, jossa valtiovarainministeri kyseli Instagram-seuraajiensa mielipidettä siitä, kenet pitäisi auttaa turvaan. Perustuslaki, ihmisoikeudet ja oikeusjärjestelmä ovat olemassa yksilöiden suojelemista varten – myös yhteisön huutoäänestyksiltä.
Somekeskustelujen kommenttikenttää lukiessa tuntuu siltä, että ihmisoikeudet ovat kokemassa inflaation. Ihmisoikeussopimuksen lähtökohta on, että ihmisoikeudet koskevat aivan jokaista ihmistä erotuksetta ja että ne ovat luovuttamattomia. Monen näkemys tuntuu kuitenkin olevan, että ihmisoikeudet joko lähtökohtaisesti eivät koske kaikkia tai ainakin ovat ehdollisia; ihminen voi omien ratkaisujensa ja valintojensa seurauksena menettää ihmisoikeutensa. Äärimmillään tämä ajattelu näkyy useiden maiden oikeusjärjestelmässä käytössä olevassa kuolemanrangaistusmenettelyssä. Tämän logiikan mukaan ihminen, joka on riistänyt hengen toiselta ihmiseltä, luopuu itse oikeudestaan elämään. Lähtökohdaltaan tässä on kyse vanhasta Hammurabin laista: silmä silmästä, hammas hampaasta. Sitä vain sovelletaan sikäli epäloogisesti, että esimerkiksi varastamisesta tuomittua ei moderneissa valtioissa tuomita menettämään oikeuttaan omaisuuteen tai seksuaalirikollista menettämään oikeus perheeseen ja lisääntymiseen. Meidän maassamme ja Euroopan Unionissa laajemminkin, ihmisen oikeutta elämään pidetään peruuttamattomana, niin että kuolemanrangaistus on kielletty kaikissa olosuhteissa.
YK:n ihmisoikeuksien julistusta silmäilemällä löytää pikaisesti useitakin kohtia, jotka on syytä pitää mielessä Al-Holin leirin naisista ja lapsista keskusteltaessa. Esimerkiksi nämä:
- 3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
- 11. artikla. 1. Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
- 13. artikla. 2. Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.
- 15. artikla. 1. Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen. 2. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.
- 25. artikla 2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun.
Sydäntä kylmää lukea mielipiteitä, joiden mukaan Al-Holin leirin suomalaisilla ei ole oikeutta elämään, vapauteen ja turvallisuuteen, koska ”mitäs läksit”. Meidän yhteiskuntamme kun kuitenkin on rakentunut sen varaan, että heikommistakin lähtökohdista tulevia tuetaan, väärät valinnat eivät johda koko turvaverkon ulkopuolelle putoamiseen ja rikoksista tuomitutkin voivat tekonsa sovitettuaan aloittaa alusta.
Ihmisoikeudet ovat sopimuksenvaraisia. Ne ovat voimassa niin kauan kuin yhteisöt tunnustavat ne ja toimivat niiden mukaisesti. Ihmisoikeuksien rapautuminen lähtee liikkeelle siitä, kun toisen oikeutta niihin ei tunnusteta. Jos minä en kunnioita sinun ihmisoikeuksiasi, miksi sinunkaan pitäisi kunnioittaa minun ihmisoikeuksiani?
Ihmisoikeuksista perimmäisin, jonka pohjalle muut oikeudet rakentuvat, on jokaisen ihmisen samanarvoisuus ja oikeus elää. Kristittynä minua sitoo tämän oikeuden kunnioittamiseen inhimillisten sopimusten lisäksi myös Jumalan tahto. Siksi kristityn velvollisuus on korottaa äänensä aina ja kaikkialla, missä ihmiselämä on vaarassa – apua tarvitsevan kansallisuudesta, uskonnosta, kunnollisuudesta tai muusta yksilön ominaisuudesta riippumatta.