Jo useamman viikon ajan erityisesti Twitterissä on laineillut #430miljooonaa -kampanjasta alkunsa saanut keskustelu. Monipolvisen keskustelun yksi haara on koskenut sitä, millä edellytyksillä kirkko voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja mihin keskusteluihin kirkon sopii ottaa kantaa. Edelleen on keskusteltu siitä, mitä Jeesus ajatteli oikeudenmukaisuudesta ja millaista etiikkaa kirkon tai kristittyjen siltä pohjalta tulisi edistää. Kuluneen viikonlopun aikana keskustelua on käyty ainakin Kotimaa 24 -palstalla.
Keskustelun yhdessä haarassa on vaadittu, että kirkon tulisi ennen muuta keskittyä julistamaan evankeliumia ja jättää yhteiskunnalliset kysymykset muille. Raamattuun ovat tarttuneet keskustelijoista monet, ja tyypillisen raamattukeskustelun tapaan sieltä on etsitty tukea hyvin erilaisille kannoille.
Yksi lähde on vielä jäänyt tutkimatta, nimittäin Katekismus. Katekismus on kirkon opin kovaa ydintä, jokaiselle rippikoululaisellekin tutuksi tuleva kirja. Sen johdantopuheessa sanotaan: ”Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön. Se puhuttelee ja tukee meitä keskellä jokapäiväistä elämäämme.”
Polveilevan ja välillä hankalasti hahmotettavan keskustelun keskellä on siis hyvä palata lähteille: mitä Katekismus sanookaan kristillisestä etiikasta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta?
Kristillinen etiikka on radikaalia rakkautta
Heti kirjaan tarttuessa käy selväksi, että kristillinen etiikka on vaativa, lähes mahdoton laji. Sellaista pistettä ei tule, jossa voisi huokaista syvään ja todeta tehneensä tarpeeksi. Vaatimus itsensä unohtamiseen ja radikaaliin rakkauteen on vahva.
Ensimmäisenä tulevat vastaan 10 käskyä, elämän peruslaki, joka ilmaisee, mitä meidän tulee tehdä ja mitä jättää tekemättä. Seitsemännen käskyn, älä varasta, selitys sanoo: ”Raha ja omaisuus ovat Jumalan hyviä ja tarpeellisia lahjoja. Samalla ne ovat ihmiskunnan yleisimpiä epäjumalia.” Vastuu laajenee heti kattamaan koko ihmiskunnan. Käskyn selitys rinnastaa oman edun itsekkään tavoittelemisen köyhemmältä varastamiseen. Mukaan tulee heti myös globaali ulottuvuus: ”Meidän on oltava valmiit tinkimään sekä henkilökohtaisesta että kansallisesta hyvinvoinnistamme.”
Kahdeksannen käskyn selitys antaa eväitä myös Twitter-keskusteluun: ”Toisen mainetta on varjeltava sekä yksityisesti että julkisesti. Julkisuuteen kuuluu oikeuden ja totuuden vaatimus ja siihen liittyvä avoimuus.”
Todellisen peilin eteen joutuu oikeudenmukaisuuden eväitä hakeva viimeistään yhdeksännen ja kymmenennen käskyn selityksen kohdalla: ”Yhdeksäs ja kymmenes käsky ovat esimerkkejä siitä, miten kauas sekä rakkauden vaatimus että itsekkyyden valta ulottuvat.”
10 käskyn etiikan vaatimus on niin kova, että kukaan ei pysty elämään sen asettaman standardin tasolle: ”Jumala kieltää tavoittelemasta etua toisen kustannuksella, vaikka keinot olisivat laillisiakin. Käskyt vaativat tekemään oikein silloinkin, kun mikään yhteiskunnallinen laki ei siihen velvoita. Ne kääntävät katseemme omaan sisimpäämme ja käyttäytymisemme perimmäisiin syihin.”
Käskyjen tehtävä on auttaa huomaamaan itsekkyys ja näkemään, miten itse kullakin meistä on taipumus kääntää rakkauden kaksoiskäskyn rakenne päälaelleen: lähimmäksi tuleekin oma itse, seuraavaksi lähimmäinen ja vasta kolmantena Jumala.
Mitä me tarvitsemme elääksemme?
Seuraavana vuorossa on Isä meidän -rukous: ”Kun rukoilemme Jeesuksen opettamin sanoin, pyydämme Jumalan tahdon mukaisia asioita. Tunnustamme, että Jumala tietää, mikä on meille hyväksi ja mitä todella tarvitsemme.” Tässäkin ollaan etiikan ytimessä.
Isä meidän -rukouksen pyynnöt ohjaavat pyytämään myös kaikkea sitä, mikä on meidän maanpäälliselle elämällemme hyväksi: ”Jumalan valtakunta on Jumalan läsnäoloa ja vaikutusta tässä maailmassa ja ikuisuudessa.” Jumalan valtakunta on sekä tässä ja nyt, että ikuisuudessa.
Neljäs pyyntö, anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, asettaa meidän oman työmme ja yrittämisemme kontekstiin: ”Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää.” Tässäkin tähtäyspiste on kohtuullisuudessa ja lähimmäisen parhaassa: ” Isä meidän -rukous ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo.”
Katekismuksen aukeamalla kulkee myös Lutherin Vähä Katekismus. Tämän pyynnön kohdalla Luther luettelee, mitä kaikkea ilmaisu jokapäiväinen leipä pitää sisällään: ”Kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee. Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” Suosikkini tässä listassa on ”ja muu sellainen”. Kohtuullisen elämän tarpeet vaihtelevat eri aikoina.
Lutherin selitys neljänteen pyyntöön vahvistaa sen, että yhteiskunnalliset kysymykset kuuluvat keskeisesti evankeliumin ytimeen. Luther puhuu ruumista, konkreettisesta läsnäolosta tässä maailmassa. Jokapäiväiseen leipään kuuluu niin hyvä hallitus kuin terveys, järjestys ja luotettavat naapuritkin.
Viidennen pyynnön selitys avaa ihmisen logiikkaa vastaan sotivaa kristillisen etiikan niin korkeaa ihannetta, että siihen ei kukaan yllä: ”Isä meidän -rukouksessa tunnustamme, että itsekkyytemme ajaa meitä eroon Jumalasta ja lähimmäisestä. Olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta. Emme voi vedota omaan erinomaisuuteemme tai omiin ansioihimme. Joudumme joka päivä pyytämään: Herra, armahda meitä.” Tämä on se vaikein läksy. Kaikki hyvä, mitä meillä on, on lopulta lahjaa.
Oikeudenmukaisuus on tämän maailman oikeudenmukaisuutta
Tunnustuskirjoista ei – ainakaan asiasanahakemistosta – löydy määritelmää oikeudenmukaisuudelle. Sen sijaan siellä on paljon ajankohtaiseen, yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyvää pohdintaa. Kunkin ihmisen maallinen kutsumus, se tehtävä ja rooli, joka hänelle on annettu, nähdään samalla hengellisenä kutsumuksena. Vetäytyminen maailmasta ei tuo suurempaa hengellistä ansiota kuin maallisen kutsumuksen hoitaminen. Samoin todetaan, että kristitty voi hyvin hoitaa julkista tehtävää.
Uskontunnustus on pelkkää lahjaa. Se kertoo siitä, mitä Jumala tekee meidän hyväksemme.
Lutherin Isosta Katekismuksesta löytyy myös ajatus siitä, että kaikki maallinen hyvä, mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Se kuuluu Jumalan hyvän luomistyön piiriin. Lista pitää sisällään sekä aineellista että aineetonta hyvää: ”Tarkoitan ja uskon, että Jumala on luonut minut eli antanut minulle elämän ja pitää sitä jatkuvasti yllä. Hän on antanut ruumiin ja sielun, pienet ja suuret ruumiinjäsenet, kaikki aistit, järjen ja ymmärryksen ja muun, mitä elämään kuuluu. Hän antaa ruoan ja juoman, vaatteet, elatuksen, puolison ja lapset, palvelusväen, kodin ja konnun ja kaiken muun… Kaiken muunkin ruumiillisen ja ajallisen hyvän hän on antanut, kuten hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. Näin me voimme tästä uskonkohdasta oppia, ettei kukaan meistä ole voinut itse aikaansaada elämäänsä: kaikkea sitä, mitä äsken lueteltiin ja mitä siihen mahdollisesti lisätän. Me emme myöskään itse pysty sitä ylläpitämään, olipa se miten pientä ja vähäpätöistä tahansa. Kaikki tämä sisältyy sanaan Luoja. ”
Samalla tavoin myöhempinä aikoina kirkko ja kristityt ovat ottaneet kantaa myös päivänpolttaviin ajankohtaisiin eettisiin kysymyksiin. Nyt leimahtanutta talouden moraalia ja verotusta koskevan keskustelun teemoja lähinnä lienee ev.lut. kirkon piispojen kannanotto Kohti yhteistä hyvää vuodelta 1999.
Katekismus ja sen selitykset kristillisen opin ydinkohtiin ohjaavat siis taistelemaan itsekkyyttä vastaan, näkemään kaiken Jumalalta saatuna lahjana ja toimimaan niin, että radikaali rakkaus voisi levitä. Rima on todella korkealla.
Silti sitä rimaa tulee tavoitella. Mutta se ei ole pelastuksen tai taivaspaikan ehto. Siihen tarvitaan vain Kristuksen työ ja armo.