Keski-ikäistyessä olen löytänyt itsestäni aika ärhäkän feministipuolen. Tai niin ainakin kuvittelin. Suomalaisessa kirkollisessa maastossa siihen ei kovin paljon tarvita.
Käsitykseni oman feminismin asteesta koki hiljattain ison kolauksen. Osallistuin yhtenä noin neljästäkymmenestä osallistujasta hiljattain Walesin Cardiffissa kokoukseen, johon oli kutsuttu Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) jäsenkirkkojen uskontodialogivirkamiehiä (sic! suomenkielistä vastinetta sanalle ”virkamies” oli vaikea keksiä). Oman työni puolesta kuulun juuri kohderyhmään. Suomalaisittain ajateltuna tällaiseen kokoukseen kutsutaan näitä tehtäviä työnsä puolesta hoitavat, jolloin sukupuolijakaumaan ei tarvitse kiinnittää lainkaan huomiota. Toisin on silloin, kun muodostetaan esimerkiksi kirkon keskushallinnon erilaisia työryhmiä, neuvottelukuntia ja toimikuntia. Niissä tulee olla vähintään 40% molempia sukupuolia.
Cardiffin kokouksessa naisia oli osallistujista aika tasan kolmannes. Näin suomalaisittain ajattelin, että naisia on paikalla yllättävän paljon. Meillä erilaisia tilaisuuksia suunniteltaessa tasa-arvo katsotaan otetuksi huomioon, jos paikalla on edes yksi mies tai yksi nainen, vaikka loput olisivatkin sitä toista sukupuolta.
Kokouksessa käytiin läpi mm. KMN:n painopistealueita uskontodialogissa, sen historiaa ja tulevaisuuden suunnitelmia, eri kirkkojen nykyistä tilannetta uskontodialogin suhteen. Keskustelimme myös siitä, miten uskontodialogi tulee näkymään KMN:n seuraavassa yleiskokouksessa Karlsruhessa, Saksassa 2021.
Uskontodialogin keskeisiksi teemoiksi nostettiin mm. seuraavat: sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus, vihapuheen torjunta ja ehkäisy, ilmastokysymykset, maahanmuutto; historia, historiasta oppiminen ja kolonialismin perintö, identiteettikysymykset (kristillinen identiteetti, moniuskontoinen identiteetti ja moniuskontoiset perheet), alkuperäiskansojen hengellisyys ja uushenkisyyden kysymykset.
Ja tässä kohtaa oma kuvani itsestäni feministinä koki kovan kolauksen. Minusta tämä nimittäin oli kuulostanut oikein hyvältä, jopa edistykselliseltä, näin tasa-arvon näkökulmasta. Mutta ei. Kokouksen toiset naiset olivat liki tulkoon vihaisia: kuinka voi olla, että kokouksessa, jossa vain kolmannes osallistujista on naisia ja jossa sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus nostetaan keskeiseksi temaattiseksi ohjelma-alueeksi, itse teemasta ei puhuta yhtään eikä sitä nosteta keskustelunaiheeksi!
Niinpä naiset päättivät järjestää tällaisen keskustelun itse. Viimeisen kokouspäivän illallinen oli katettu kolmeen pöytään. Naiset varasivat pöydistä paikat siten, että yhtä lukuun ottamatta kaikki naiset istuivat samaan pöytään. Ja toden totta: keskustelu oli erilainen ja teemat olivat erilaisia kuin silloin, kun pöydässä istui sekä naisia että miehiä. Keskusteluissa puhuttiin ohi puhumisesta, lasikatoista, seksuaalisesta väkivallasta, mutta myös ilon ja kiitoksen aiheista sekä niistä rukousaiheista omassa elämässämme, joita halusimme jättää sisartemme kannettavaksi.
Suomalaisena naisena koin tämän pienen mielenilmauksen aluksi vähän vaivaannuttavaksi: tilannehan oli tasa-arvon näkökulmasta itse asiassa varsin hyvä, kun kerran kolmannes paikalla olijoista kuitenkin oli naisia. Ja jos osallistujat kutsutaan kerran työtehtävänsä perusteella, niin miksi silloin sukupuolella on väliä. Ja onko se nyt niin ongelmallista, jos naiset eivät nouse asiantuntijatehtäviin, eikös niihin valita pätevyyden perusteella? Huomasin olevani kovin suomalaisen tasa-arvodiskurssin vanki: tasa-arvo on jo meillä saavutettu, miksi tehdä siis siitä numeroa. Mutta tasa-arvo ei ole staattinen tila, se ei toteudu, jos sitä ei pidetä esillä.
Oli ja on tärkeää luoda sellaista tilaa, jossa voidaan turvallisesti naisten kesken keskustella paitsi kipeistä aiheista ja kokemuksista niin myös tukea toinen toistamme eteenpäin kohti täysivertaista osallisuutta rinta rinnan miesten kanssa. Mutta tämä keskustelu vie vain tiettyyn pisteeseen saakka, keskinäiseen voimaantumiseen. Tasa-arvoa se ei vielä edistä.
Sillä on paljonkin väliä, istuvatko pöydässä vain naiset keskenään vai yhdessä miesten kanssa. Pitävätkö kaikki yhtä lailla tasa-arvoa keskeisenä teemana vai pelkästään naisten asiana? Kun pyöreässä pöydässä istuu vain keskenään samankaltaisia ihmisiä, keskustelu ohjautuu yhteisiin kysymyksiin ja huolenaiheisiin. Muut aiheet rajautuvat pois. Myös silloin kun keskustelun teemana on tasa-arvo ja uskonto, niin pöydän ympärillä pitäisi olla sekä naisia että miehiä. Jos dialogipöydän ympärillä istuu kovin keskenään samankaltaisten ja -mielisten joukko, niin Luojan luoma elämä koko rikkaudessaan -ja kipeydessään- ei ole läsnä.
Luterilaisen maailmanliiton linjauksen sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta myös suomeksi löydät täältä:
https://www.lutheranworld.org/content/resource-lwf-gender-justice-policy
Uskonnoista ja tasa-arvosta keskustellaan Uskot-foorumin järjestämässä seminaarissa 26.11.2019. Tarkemmat tiedot:
https://uskot.fi/2019/10/uskot-foorumin-seminaari-uskonto-ja-taantuva-tasa-arvo-26-11-2019/