− Kirkon olisi syytä opetella toimimaan lohkoketjuissa ennen kuin on liian myöhäistä. Mielellään heti.
− Anteeksi kuinka?
− Bitcoin.
− Ahaa, olen kuullut, joo. Eikös ne kryptovaluutat ole ihan huijausta ja rikollista hommaa?
− Ei ihan pelkästään. Pankit ja isot firmat kehittävät niitä ja se muuttaa tapaa, jolla käsittelemme arvoa.
− Niin joo, nyt muistan lukeneeni, että Facebook on tekemässä sitä omaansa, mikä sen nimi oli?
− Libra.
− Niin, se juuri. Tämähän on tällaista teknojuttua. Mutta meidän pitäisi nyt keskittyä lisäämään jäsenmäärää, uudistamaan toimintakulttuuria ja tavoittamaan kirkosta vierautuneita.
− Niinpä. Tuolla devaajatyyppien joukossa niitä vieraantuneita taitaisi juuri olla.
On syytä perustella väitteitä vähän tarkemmin. Hypätään siksi ensin historian lehdille ja varhaisen kirkon aikaan.
Alkukirkko haluaa tulla ymmärretyksi
Kirkko syntyi paikallisena liikkeenä, jonka ydinryhmä oli tuntenut henkilökohtaisesti Jeesus Nasaretilaisen. Tämän traagisen kuoleman jälkeen seuraajat alkoivat yllättäen kertoa vakuuttuneina, että Jeesus oli noussut kuolleista. Hän oli kuin olikin pitkään odotettu Messias – ja paljon enemmän.
Varhaisen Jeesus-liikkeen usko perustui apostolien omaan kokemukseen. Seurakuntia syntyi ympäri Välimerta ja evankeliumi puhutteli etenkin heikkoja ja sairaita. 300-luvun konstantinolaisen käänteen jälkeen vainottujen uskonnosta tuli valtionuskonto, mikä loi osaltaan pohjan nykytilanteelle: kristinusko on maailman laajimmalle levinnyt uskonto.
Ensimmäisistä elinvuosistaan alkaen apostolinen kristillisyys oli kontekstuaalista. Piti rakentaa sanomaa, joka tekisi Kristuksen merkityksen ymmärrettäväksi juutalaisessa traditiossa, roomalaisessa järjestyksessä ja hellenistisessä filosofiassa.
Meillä on varhaiset uskontunnustukset, apostolisten isien liturginen ja sakramentaalinen perinne, itäisten ja läntisten kirkkoisien teologiset löydöt, Tooran tekstien käännökset ja uusien, pyhiksi sovittujen tekstien rikas kirjasto. Näitä tutkijat tutkivat ja kirkot käyttävät eri tavoin nykyisten tunnustustensa kupeessa, lopulta Raamatun arvovaltaan tukeutuen.
Me nykyihmiset ymmärrämme, kun sanotaan: Kristus oli sekä ihminen että Jumala. Tai että kolmiyhteinen Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki, joista kerrotaan tarkemmin uskontunnustuksessa.
Mutta tämä ei olisi mahdollista ilman sitä valtavaa teologista työtä, jolla varhainen kirkko pyrki löytämään filosofiset perusteet Kristus-uskolle. Piti argumentoida oikein niille, jotka seurasivat Platonin oppeja. Tai niille, jotka olivat enemmän Aristoteleen kannalla. Tai stoalaisille, epikurolaisille, gnostikoille, manikealaisille ja monille muille. Ei riittänyt vain sanoa: ”Jeesus on Herra.”
Piti puhua kielellä, jota ympäristö ymmärtää.
Arvossako internetin tulevaisuus?
Otetaan aikahyppy takaisin tähän päivään. Jos olet ollut tekemässä kirkollisia strategioita tai lukenut niitä, liikkeelle lähdetään aina toimintaympäristön analyysista. Tunnistetaan megatrendit, heikot signaalit ja sosiologiset virtaukset ja peilataan globaalia kehitystä kirkon sisäiseen muutokseen ja teologiseen perustaan.
Tämäkin siksi, jotta osattaisiin puhua kieltä, jota ympäristö ymmärtää.
Digitalisaatio on tietenkin yksi suurimmista megatrendeistä. Tekoäly, robotisaatio ja virtuaalitodellisuus ovat aikaansa seuraaville tuttuja, samoin 5G, some-markkinointi, asioiden internet ja pelillistäminen. Tähän jargoniin kuuluvat myös lohkoketjut.
Kirkko tietää hyvin, missä some-kanavissa tavoittaa nuoret ja missä vähän vanhemmat. Kirkko tekee paljon laadukasta monikanavaista viestintää. Mutta kokemukseni mukaan kovin laajasti ei vielä puhuta siitä, mitä niiden Instan tai TikTokin perässä onkaan tulossa. Mitä seuraa web 2.0:n jälkeen?
Tietenkin web 3.0. Ja lohkoketjuteknologia näyttelee siinä huomattavaa osaa.
Kyse on siitä, että internetin ennakoidaan lähivuosikymmeninä olevan yhä enemmän kaikenlaisen arvon jakamisen väline. Ja tässä kirkolla voisi olla paljon annettavaa.
Alussahan netti luotiin sotilaita ja tutkijoita varten. 2000-luvulle jatkuneessa ensimmäisessä laajentumisvaiheessa käyttö oli pitkälti sitä, että joku laittoi nettiin tietoa ja sinä menit lukemaan. Tätä oli web 1.0.
Sitten netistä tuli sosiaalinen: sinä jaat jatkuvasti ajatuksia, kuvia, videoita ja hetkiä vastavuoroisesti muiden kanssa. Ja maailman suurimpia yrityksiä tulee niistä, jotka hallitsevat tuota jaettavaa dataa ja muuttavat sen kannattavaksi liiketoiminnaksi.
Tästä jotkut ovat olleet harmissaan. He ajattelevat, että sinun tietojesi pitäisi olla sinun omiasi. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hallita paremmin kaikkea sitä, mitä digitaalisesti ikinä aikookaan tehdä. Joillekin nämä arvopohdinnat ovat niitä aivan perimmäisiä.
Ja tässä lohkoketjut tulevat mukaan kuvaan. Ne ovat tapa järjestää tieto niin, että sinun ja digitaalisen toimintasi välillä olisi mahdollisimman vähän välikäsiä, ja että voisit luottaa varmasti siihen, että tietoosi ei päästä käsiksi. Sen taas saa aikaan hajautettujen tietokantojen käyttö uudella tavalla.
Tässä käytän sanaa ”tieto”, mikä periaatteessa voi tarkoittaa mitä vain, millä on arvoa: rahaa, vakuutusta, tieteellistä tietoa, kansalaisuutta, äänestyskäyttäytymistä, terveys- tai koulutustietoja, globaalia logistiikkaketjua, oikeudellista säädöstä, peliä, pilvipalvelua, henkilöllisyystodistusta, kestävän kehityksen innovaatiota tai alustatalouspalvelua.
Lohkoketjuihin on tietenkin ehditty luoda myös omia uskontoja, joskaan ei mitenkään uskottavia sellaisia. Suosittelen googlettamaan.
Olen itse ollut teemasta kiinnostunut keväästä 2017 lähtien, jolloin aloin tehdä aiheesta kasvatustieteen väitöskirjaa (edistyy aika hitaasti, mutta se on toinen tarina). Olen tuonut aihetta mielelläni esiin ympäristöissä, joissa siitä ei juuri puhuta. Kiinnostus on ollut sen mukaista – usein laimeaa, mutta välillä myös ilahduttavan innostavaa. Mutta onhan koko ilmiökin vasta kymmenisen vuotta vanha.
Tapausesimerkkinä Ethereum
Vappuna 2018 osallistuin papin puvussa Ethereum-lohkoketjun konferenssiin Torontossa. Pantapaita oli koodariporukassa niin eksoottinen näky, että sitä pidettiin jopa markkinointikikkana. Toisaalta kuulin eräältä kristityltä koodarilta myös, kuinka paikallinen katolinen piispa oli ollut lohkoketjuista varsin kiinnostunut.
Tuon Ethereum-yhteisön uskonnollista eetosta voisi kuvata enimmäkseen sekulaarin neutraaliksi ja välinpitämättömäksi. Buddhalainen meditaatio ja Ken Wilberin integraalinen filosofia vaikuttavat olevan hyväksyttyjä lähestymistapoja, koska ne antavat hyvin tilaa juuri tämän teknologisen innovaation leviämiselle.
Sanottakoon, että Ethereumin kehitti alun perin 19-vuotias venäläis-kanadalainen koodari, joka opetteli puhumaan täysin sujuvaa mandariinikiinaa puolessa vuodessa.
Retorisesti on kiinnostavaa, kuinka tietyt yhteisön johtajat puhuvat vanhakantaiseksi katsotuista web-instituutioista ”protokollapappeina” – siis viitatessa internet-protokollaan (IP). Puheenpartta siis sävyttää uskontotieteellisesti mielenkiintoisesti muotoiltu perinteisten instituutioiden kritiikki.
Toisaalta omaa teknologista ratkaisua ollaan hyvinkin mielellään nostamassa uuden, hajautettuun päätösvaltaan perustuvan vapaan maailmanjärjestyksen keskiössä sijaitsevaksi yhdessä pitäväksi voimaksi. Hulppein tavoite ei ole ollut enempää eikä vähempää kuin olla koko internetin uusi pohjakerros.
Usein olen jäänyt miettimään, kuinka pinnallista ja ohutta vaikkapa aate- ja kirkkohistoriallinen osaaminen näissä ohjelmistokehittäjien piireissä mahtaa olla. Tämä ei olisi ehkä niin kiinnostavaa, elleivät nämä piirit hyvin päämäärätietoisesti astuisi myös uskontotieteen, teologian, arvojen ja etiikan perinteisille alueille. Ja liike kasvaa jatkuvasti ympäri maailman, kaikissa maailmanuskonnoissa ja kulttuuripiireissä: Kiina, Intia, Etelä-Korea, Venäjä, Kanada, Saksa, Irlanti, Suomi, you name it.
Ethereum on varsin kehittyneen yhteiskuntafilosofisen ajattelunsa ansiosta minusta ehkä kiinnostavin syy perehtyä siihen, miksi tässä teknologiassa on kyse muustakin kuin rikollisten Bitcoin-huijauksista. Tosin on niitä huijareita tuossakin joukossa ollut ihan riittävästi, mutta silti Ethereum-yhteisössä näkyy todella uudenlaista ja korkeatasoista yhteiskunnallista ajattelua. Syteen tai saveen, ainakin näistä visioista on hyvä olla tietoinen. Ja tämä oli vain pieni pintaraapaisu aihepiiriin.
Verkkoja ja kalastajia
Näin pääsemme ympyrän lähtöpisteeseen. Toin esiin lohkoketjut esimerkkinä ilmiöistä, jotka muokkaavat kirkonkin tulevaisuuden toimintaympäristöä. Sitä kirkko tulee todennäköisesti ensin strategioissaan analysoimaan ja sitten toteuttamaan keinoja, joilla strategia jalkautetaan.
Digitaaliset innovaatiot nousevat nopeasti ja disruptoivat toimialoja – näin näyttää käyvän myös lohkoketjuteknologian tapauksessa, vaikka tie on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Monia innoittaa – ehkä myös kauhistuttaa – ajatus tulevaisuudesta, jota voi kutsua nimellä arvon internet (Internet of Value).
Jos edessämme on edes osin hajautettu web 3.0 ja arvon internet, eikö kirkolla olisi valtavasti annettavaa tässä ympäristössä?
Kirkossahan on arvon asiantuntijoita, jotka osaavat eritellä suvereenisti niin eettistä toimintaa kuin merkityksellisen elämän perustaa. Jos hyväksymme, että tietotekniikka pysyy ympärillämme meistä riippumatta – ekologiset reunaehdot tosin huomioiden – millaisia mahdollisuuksia antaa siirtymä kohti arvon ja arvojen verkkoa?
Jeesus sanoi (Mk 1:17): ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” Aikamoinen verkkopedagogi hän kyllä oli. Seuraavina vuosisatoina evankeliumi sulautuikin kiinteäksi osaksi yhteiskuntien syvärakenteita.
Kun opimme puhumaan ympäristön kielellä, ilosanoma voi pilkahtaa sydämissä taas aivan yllättävästikin. Väitän, että esimerkiksi lohkoketjuja rakentavien ohjelmistoteknologisten kulttuuriympäristöjen sisällä kirkko voisi löytää taas uusia tapoja tehdä teologiaa, puolustaa sanomaansa ja sanoittaa sitä merkityksellisesti ihmisille ympäri maailman.
Pitääkin muuten seuraavaksi katsoa, miten evankelioinnin ja lohkoketjujen yhteiselo toteutuu Etelä-Koreassa, molemmista hyvin tunnetussa eturivin tehopakkauksessa.
Sincerely,
Blockpriest
PS. Ethän sinäkään vaan usko kaikkia lupauksia lohkoketjuista, etenkään tämän kirjoituksen perusteella. Ohjeeni on: ota selvää, ole kriittinen. Aihe on maallikolle vaikea ja kentässä on paljon tyhjää puhetta, ajattelemattomuutta ja silkkaa ahneutta. Ajatusmyllyä kolmatta vuotta läpikäyneenä uskallan silti ajatella, että aiheesta ei kannata olla kirjoittamatta.