COVID-19 eli kansankielellä koronavirus, on pakottanut meidät kaikki ottamaan sosiaalista etäisyyttä. Maailma on hetkessä muuttunut kovin erilaiseksi ja huoli tulevasta on monella päällimmäisenä mielessä. Juuri tässä hetkessä kaipaamme henkistä läheisyyttä ja lähimmäisiä. Poikkeustila opettaa meille kuitenkin myös paljon uutta. Jo nyt, se opettaa meitä ainakin olemaan etänä läsnä. Tähän liittyen haluan tässä postauksessa jakaa muutaman ajatuksen poikkeusajan jumalanpalveluksista.
Viime viikolla kirkon kentällä kuhistiin live-striimeistä. Piispat antoivat ohjeistuksen, että poikkeustilan myötä, myös jumalanpalvelukset yleisinä tilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi ja seurakunnissa siirrytään toimittamaan sanajumalanpalveluksia, joita sitten striimataan tai radioidaan jokaisessa seurakunnassa mahdollisuuksien mukaan ja välineiden sallimissa rajoissa.
Vielä kuukausi takaperin olisin pitänyt täysin käsittämättömänä ja utopistisena ajatusta siitä, että kirkkoa ei jumalanpalveluksen aikana avata seurakunnalle. Vaihtoehto tuntuu absurdilta, sillä kirkossa on viimevuosina niin paljon puhuttu osallistamisesta ja osallistumisesta. Yhtäkkiä kuitenkin olosuhteet pakottavat meidät tilanteeseen, jossa jumalanpalvelusta toimitetaan vähän samalla sabluunalla kuin Jeesuksen aikaisissa temppeleissä: papisto keskenään.
Tai siltä se saattoi karrikoidusti äkkiseltään kuulostaa.
Onneksi se ei kuitenkaan ollut aivan sitä. Kuten piispat meitä hoksauttivat, nykyteknologia toden totta mahdollistaa sen, että seurakuntaa ei tarvitse totaalisesti sulkea ovien ulkopuolelle vaan etäyhteyksien avulla he pääsevät osallistumaan seurakunnan toimintaa myös koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana.
Niin myös täällä meillä. Kun uusi ohje alkuviikosta tuli, osa työntekijöistä jalkautui kylille metsästämään striimaukseen tarvittavaa kalustoa ja toiset jäivät pohtimaan miten seurakunnan työtä voisi muovata ihmisten tarpeet huomioiden poikkeusajan asettamien raamien puitteissa.
Kerrottakoon, että kovin paljoa apuvälineitä striimaamiseen ei löytynyt, mutta onneksi etäkokouksiin sopivia välineitä seurakunnastamme jo oli, joten päätimme lähteä niillä liikkeelle ja yrittää parhaamme.
Vaikka suntio sai pyhäpäivän päätteeksi pyyhkiä monia hikikarpaloita otsaltaan, saatiin jumalanpalvelus muutamien haasteiden jälkeen striimattua sekä paikallisradioon, että facebook-liveen.
Äänenlaatu facebook-livessä oli mitä oli, mutta oli kuitenkin hauska nähdä että kotisohvalta livestriimin kautta jumalanpalveluksessa oli enemmän väkeä kuin mitä tavanomaisena sunnuntaina kirkon penkissä. Myönnettäköön, että olin hieman skeptinen sen suhteen. Etukäteen pohdin että jaksaakohan kotikutoisilla laitteilla ja nopealla aikatalaululla kyhättyä striimiä katsella kukaan, etenkin kun tuntia aiemmin tulee tv:stä viimeisen päälle ammattilaisten tekemä tv-jumalanpalvelus gospelkuoroineen ja akrobatia esityksineen.
Mutta kyllä sitä näemmä jaksoi. Ei se striimi tekniseltä toteutukselta ihmeellinen ollut, ja paljon jäi toteutuksen osalta vielä haasteita selätettäväksi, mutta mielestäni tärkeintä oli, että live-striimin myötä ihmiset asettuivat etänä seuraamaan samaa lähetystä kotikirkostaan, kuulemaan samaa Jumalan Sanaa ja yhtyivät yhteiseen rukoukseen. Näin me muodostimme yhdessä yhteisen, Kristuksen nimeen kokoontuneen kirkkoväen joka huikkaili livelähetyksen aikana tervehdyksiä ja siunausta toisilleen chat-ikkunassa.
Monin tavoin kokemus oli siis onnistunut vaikka kaikki ei ollutkaan kerralla täydellistä vaan hyvinkin keskeneräistä. Monille meistä, niin toteuttajille kuin seurakuntalaisille tämä oli ensikosketus striimien maailmaan. Luulen, että etäyhteyksissä on paljon potentiaalia ja ne voivat mahdollistaa meille vielä monenlaisia kohtaamisia tänä aikana, joilloin monet arjen ja pyhän rutiinimme ovat muuttuneet.
Itse seurasin omassa kotikaranteenissani lähetystä mm. Kalliosta, Leppävaarasta, Heinolasta, Sodankylästä, Ivalosta ja Utsjoelta. Sen lisäksi katselin tv:stä Lahdessa kuvattuja riemulauluja. Parin tunnin aikana kuljin siis virtuaalisesti käytännössä nelostien päästä päähän ja vähän siitä sivuillekin. Sain nähdä melkoisen laajan kattauksen Suomen luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämää. Kokemus oli minusta hyvä ja virkistävä. Kiitos siis kaikille teille, jotka teitte näitä lähetyksiä. Erityisesti kiitos kuuluu myös kirkkoväelle ympäri maata, sillä TE mahdollistitte etä-läsnäolollanne lämpimän tunnelman poikkeustilan keskelle .
Lämmintä tunnelmaa, yhteistä rukousta, ja yhteisöllisyyttä tarvitaan näinä aikoina enemmän kuin koskaan, se jos mikä antaa voimaa selvitä tässä uudenlaisessa arjessa, jossa huolia ja kysymyksiä tuntuu olevan enemmän kuin ratkaisuja ja vastauksia.
Minkälaisia ajatuksia ”etäily” on sinussa herättänyt ja oletko jo osallistunut jumalanpalveluksiin etänä?