Suomi ei ole osannut tehdä tätä päätöstä edes pitkän jahkailun jälkeen: Mitä tehdä niin sanotuille Isis-lapsille ja äideille Al-Holin leirillä Irakissa. Kyseessä on siis tuhotun Isis-terroristijärjestön jäljiltä leirille kerättyjä naisia ja lapsia, joista pieni osa on Suomen kansalaisia. Päätöstä ei ole osannut tehdä moni muukaan maa, sillä kaikissa ratkaisuissa on riskinsä.
Miksi päätös on vaikea? Siksi, että toisaalta on niin, että oman maan kansalaisia, naisia ja lapsia, viruu leirillä epäinhimillisissä oloissa. Toisaalta osa näistä ihmisistä voi olla syyllistynyt vakaviin rikoksiin tai ollut niissä osallisina. Osa voi olla syvästi radikalisoituneita ja siten mahdollisia turvallisuusuhkia kotimaahan palattuaan. Keskustelijasta riippuu, painottaako hän inhimillistä näkökulmaa vai turvallisuuskysymystä. Useimmat varovat ottamasta mitään kantaa.
Asia on kuitenkin ratkaistava, sillä myös se, ettei tehdä mitään, on tietoinen ratkaisu. Itse asia ei silti häviä minnekään. Juridisesta ja kansainvälisten sopimusten näkökulmasta asia on selvä, erityisesti lapset tulisi tuoda kotimaahan. Sitä paitsi, luultavasti ennen pitkää tapahtuu jotakin, joka pakottaa tekemään nopeita ratkaisuja.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Erityisesti lasten kohdalla asian luulisi olevan harvinaisen selvä: heidät on tuotava kotimaahan. Lapset ovat aina lapsia ilman mitään etuliitteitä, on tämän maan moraalinen velvollisuus olla jättämättä lapsia, jotka ovat tämän maan kansalaisia epäinhimillisiin olosuhteisiin.
Entä sitten aikuiset naiset? Suomen kansalaisina myös heidät on tuotava suomeen. Mahdolliset osallisuudet rikoksiin on tutkittava Suomessa, sillä paikan päällä oikeuslaitos ei näytä toimivan eikä pystyvän käsittelemään kaikkia tapauksia. Se, että osa heistä on mahdollisesti radikalisoitunut syvästi ja siten potentiaalinen turvallisuusuhka, on tietenkin otettava huomioon ja toimittava sen mukaisesti. Turvallisuusviranomaiset ja sosiaalitoimi osaavat tehtävänsä. Palaaville ihmisille on myös annettava sellainen apu ja tuki, joka mahdollistaa uuden elämän ja ehkäisee radikalisoitumista.
Miksi näin on toimittava? Kysymys on monelle turvallisuudesta ja potentiaalisesta uhasta. Vielä enemmän on kuitenkin kysymys siitä, mitä suojellaan. Suomalaisen yhteiskunnan arvoihin kuuluvat ihmisten oikeus turvallisuuteen, mutta myös kaikkein heikoimpien suojeleminen, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus. Yhteiskunta osoittaa vahvuutensa ja olemassaolonsa oikeutuksen toimimalla näiden arvojen mukaisesti, riippumatta siitä, miten nämä ihmiset ovat toimineet tai mitä he ovat tehneet. Se ei ole sinisilmäisyyttä vaan omien arvojen mukaista toimintaa, joka lopulta on myös vastalääkettä kaikelle sellaiselle toiminnalle, joka uhkaa yhteiskunnan perustaa horjuttaa.