Yhteistä ymmärrystä etsimässä – ja karu muistutus siitä, miten viestit menevät joskus pieleen

Vanha viestinnän lainalaisuus on, että jos viestin voi jotenkin ymmärtää väärin, niin näin tapahtuu. Yhteisymmärrysviikon avajaisjuhla oli, kuten juhlan kuuluukin, positiivinen esimerkki siitä, miten positiivista yhteistä ymmärrystä rakennetaan niin sanojen, tanssin kuin musiikinkin keinoin. Hiljattain olin kuitenkin tilanteessa, jossa positiiviseksi tarkoittamani viesti saatettiin ymmärtää juuri päinvastoin. Risti kaulassa on minulle positiivinen symboli. Se kertoo, että olen kristitty, joka haluaa elää Jumalan rakkaudesta ja välittää samaa elämänasennetta myös ympärilleen. Mutta sitten kuulin, että toisille ihmisille risti ei symboloi ollenkaan Jumalan rakkautta, armoa ja hyväksyntää, vaan aivan muuta: vihaa, vainoa ja kuolemaa. Miten voisin varmistua siitä, että omalla toiminnalla ja puheella en tulisi vahvistaneeksi vihaviestiä, vaan lisänneeksi yhteisymmärrystä?

Hengellisyydestäni

Oman hengellisyyden avaaminen ei ole yksinkertainen asia. Ensiksi siitä syystä, että se koetaan hyvin yksityiseksi asiaksi. Koen sen itsekin sellaiseksi. Kertomalla siitä tulee jollakin tavalla alastomaksi. Toiseksi siksi, että siinä on niin monia ulottuvuuksia. Ihmisen hengellisyys on kuin identiteetti, se näkyy kenties ulospäin tietynlaisina asioina, mutta siihen sisältyy monia kerroksia ja lukemattomia tarinoita. Mutta minä […]

Kenellä on oikeus elää?

krusifiksi veistos

Täytyykö ihmisoikeudet ansaita? Tai voiko ne menettää väärien valintojen seurauksena, jos vaikkapa lähtee rakentamaan ISISin kalifaattia?

Ennen kuin voi astua valoon, on nähtävä pimeys

Päivät hämäryys käy yhä syvemmäksi ja keskitalven valo harmaammaksi. Valon vähyys näkyy ja tuntuu. Samaan aikaan työelämän rytmi on monilla kiihkeimmillään ja kaupoissa mustaa perjantaita seuraavat joulumyynnit ja joulualet. Pikkujoulujen jälkeen tulevat jouluglögit ja muut juhlat. Ihmiset tekevät kaikkensa väistääkseen pimeän ajan raskasta kättä. Ikävän ajan väistely ei koske vain pimeitä aikoja. Kun yhteydet pätkivät […]

Moččumõs rosttovlaulli, Čábbámus juovlalávlagat, Muččâdumos Juovlâlavluuh – eli suomeksi sanottuna: Kauneimmat joululaulut

Kauneimpia joululauluja lauletaan tänäkin vuonna ympäri Suomea. Niin myös täällä meillä. Kauneimmat joululaulut keräävät runsaasti ihmisiä kirkkoihin ja pirtteihin yhdessä laulamaan, tunnelmoimaan, hakemaan lohtua tai etsimään joulumieltä. Aika usein olen näissä tilaisuuksissa kuullut sanottavan, että tästä se joulu alkaa! Nelisen vuotta sitten, saimme saamenkielisen Kauneimmat joululaulut -vihkosen, jossa ensimmäistä kertaa lauluja oli myös koltansaameksi. Jo […]

Gii mun lean? Kuka olen?

Dearvva! Mun lean sámebáhppa Mari Valjakka ja dál don leat lohkamin mu blogga!  Bargan báhppan dáppe davvin, Suoma sámiid ruovttuguovllus. Mu ruoktu lea Anára gielddas Avvila gilis. Dáppe Anára guovllus olbmot geavahit golmma Suomas hállojuvvon sámegiella davvisámegiella, anárašgiella ja nuortalašgiella main anárašgiella lea hállojuvvon dušše Suomas. Nu ahte gal mis leat oalle ollu kultuvrraid ja gielaid […]

Saavutettu tasa-arvo ja sen kirous

Sillä on paljonkin väliä, istuvatko pöydässä vain naiset keskenään vai yhdessä miesten kanssa. Pitävätkö kaikki yhtä lailla tasa-arvoa keskeisenä teemana vai pelkästään naisten asiana? Kun pyöreässä pöydässä istuu vain keskenään samankaltaisia ihmisiä, keskustelu ohjautuu yhteisiin kysymyksiin ja huolenaiheisiin. Muut aiheet rajautuvat pois. Myös silloin kun keskustelun teemana on tasa-arvo ja uskonto, niin pöydän ympärillä pitäisi olla sekä naisia että miehiä. Jos dialogipöydän ympärillä istuu kovin keskenään samankaltaisten ja -mielisten joukko, niin Luojan luoma elämä koko rikkaudessaan -ja kipeydessään- ei ole läsnä.

Äiti Amman halaus: Intian uskonnot ja kirkko

Yksi akateemisen elämäni suurista yllätyksistä tapahtui Merihaan Kaapelihallissa loppukesästä 1998. Huomasin jossain mainoksen siitä, että intialainen Äiti Amma eli Sri Amritanandamayi saapuu Suomeen. Koska olin edellisen vuoden opiskellut teologiaa Etelä-Intiassa Kirkkojen Maailmanneuvoston stipendiaattina ja pyrkinyt osana opintojani paneutumaan myös hindulaisuuteen, päätin mennä katsomaan, mitä Helsingissä tapahtuu. Amma vaikutti etäisesti tutulta. Olin Intiassa nähnyt hänen kuvansa […]

Mene lohkoketjuun, kirkko

Mitä ovat lohkoketjut ja mitä tekemistä niillä on kirkon kanssa? Arvojen ja merkitysten asiantuntijana kirkolla on hyvä mahdollisuus luoda uutta teologiaa tulevaisuuden teknologisissa ympäristöissä.

Mitä on teologia ja kuka sitä voi kirkossa tehdä?

Olen huomannut, että kirkollisessa keskustelussa esiintyy kaksi tapaa puhua teologiasta. Kyse on tavallaan skaalan kahdesta päästä, joiden väliin sitten sijoittuu paljon muutakin puhetta. Ensinnäkin teologia ymmärretään joissakin piireissä opilliseksi argumentaatioksi, joka lähtee liikkeelle luterilaisuuden ydinperinnöstä: Lutherin teologiasta ja luterilaisista tunnustuskirjoista. Oikea ja tunnistettava teologia pysyttelee edellä mainittujen asettamissa raameissa ja toisintaa niissä esiintyvää terminologiaa. Oikeastaan […]