Mene lohkoketjuun, kirkko

Mitä ovat lohkoketjut ja mitä tekemistä niillä on kirkon kanssa? Arvojen ja merkitysten asiantuntijana kirkolla on hyvä mahdollisuus luoda uutta teologiaa tulevaisuuden teknologisissa ympäristöissä.

Mitä on teologia ja kuka sitä voi kirkossa tehdä?

Olen huomannut, että kirkollisessa keskustelussa esiintyy kaksi tapaa puhua teologiasta. Kyse on tavallaan skaalan kahdesta päästä, joiden väliin sitten sijoittuu paljon muutakin puhetta. Ensinnäkin teologia ymmärretään joissakin piireissä opilliseksi argumentaatioksi, joka lähtee liikkeelle luterilaisuuden ydinperinnöstä: Lutherin teologiasta ja luterilaisista tunnustuskirjoista. Oikea ja tunnistettava teologia pysyttelee edellä mainittujen asettamissa raameissa ja toisintaa niissä esiintyvää terminologiaa. Oikeastaan […]

Yhdessä syömisen kauneus

Säännöllinen syöminen on edellytys sille, että voin hyvin ja pystyn tekemään työtä. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme – kuten sanonta kuuluu. Yhdessä syöminen on monen uskonnon ytimessä. Syöminen on keskeisessä asemassa myös kristinuskossa. Oman kristillisen perinteeni ehtoollinen on kutistunut symboliseksi ateriaksi, mutta alkukirkon aikaan kyse lienee ollut vähän tuon lindaulaisen nyyttäripöydän tapaisesta kokoontumisesta. Voinko asettua samaan ehtoollispöytään vain heidän kanssaan, jotka itse olen arvottanut kelvollisiksi tai jotka ovat arvioineet minut kelvollisiksi rinnalleen? Vai voiko ajatella, että ehtoolliselle tuleminen jo itsessään yhdistää meitä kristittyjä yli kaikenlaisten muiden erojen?