Päivät hämäryys käy yhä syvemmäksi ja keskitalven valo harmaammaksi. Valon vähyys näkyy ja tuntuu. Samaan aikaan työelämän rytmi on monilla kiihkeimmillään ja kaupoissa mustaa perjantaita seuraavat joulumyynnit ja joulualet. Pikkujoulujen jälkeen tulevat jouluglögit ja muut juhlat. Ihmiset tekevät kaikkensa väistääkseen pimeän ajan raskasta kättä.
Ikävän ajan väistely ei koske vain pimeitä aikoja. Kun yhteydet pätkivät ja kaikki ei järjestykään heti, meistä tulee kireitä ja kärsimättömiä. Kun on ”ylimääräistä aikaa”, sen täyttää ruudun sähköinen valo. Tekniikan, viestinnän ja työelämän muutos on pakottanut meidät jatkuvaan ärsykkeiden täyttämään instant-elämään. Työn prosessit eivät noudata luonnon tai ihmisen luontaisia prosesseja, vaan tekemisen tahti kiihtyy ja käy talouden virtausten ehdoilla.
Luonto ei tehokkuuden vaatimuksesta piittaa. Kun valo vähenee ja talvi tulee, se suostuu, hiljenee ja vetäytyy odottamaan uutta kevättä. Pohjoiselle luonnolle vuodenaikojen vaihtelut ovat elintärkeä osa kiertokulkua. Myös ihmisellä on luontaisesti oma tahtinsa. Pienen ihmisen on saatava kasvaa omassa tahdissaan isoksi. Nuoren on käytävä omat polkunsa matkalla itsenäiseen elämään. Aikuisten on kasvettava vastuuseen ja kun ikää on tarpeeksi, on opeteltava luopumaan.
Ihmisen mieli ja sielu eivät myöskään omista nopeita ohituskaistoja. Kun on opeteltava uutta, vie se aikansa. Kun on sopeuduttava muutokseen, tarvitaan valmistautumista. Kun on surua, on annettava aikaa surulle, jotta voi mennä eteenpäin. Näihin välivaiheisiin liittyy usein ”pimeää aikaa”, epävarmuutta, tuskastumista, surua ja keskeneräisyyden tunnetta. Siksi kai usein pakenemme näitä aikoja, joskus työhön, joskus juhliin, joskus päihteisiin ja joskus lääkkeisiin. Sosiaalisen media ja muu elektroninen nopeaärsykkeinen viihde tarjoavat pikaisen paon läsnä olemisen sietämättömästä keveydestä.
Meidän ihmisten lisäksi näiden tarpeellisten välivaiheiden ohittamisesta kärsii myös luonto. Kun meillä ei ole aikaa pysähtyä käsittelemään sitä, mihin olemme menossa, suuntaamme mielettömyyteen. Kun meillä ei ole varaa antaa aikaa pysähtymiseen itsellemme, emme suo sitä luonnollekaan. Tehokkaat ja nopeat prosessimme kuivaavat maata, tuhoavat sademetsiä ja sulattavat arktista jäätä.
Kirkkovuoden kalenteri ei ole nopea, vuorovaikutteinen ja ketterästi reagoiva. Se on hidas, toistaa itseään ja jokaista juhlaa ennen on aika, jolloin juhlaan valmistaudutaan. Valmistautumisaikaan sisältyy hiljentymistä, hidastamista, yksinkertaisuutta, paastoa ja myös katumista, itsensä tutkimista. Idea on, ettei juhlaa voi aloittaa ennen kuin siihen on valmistauduttu. Toivo elää jatkuvasti ja valo on tulossa, mutta ennen sitä on suostuttava katsomaan pimeyteen, niin omaan kuin yhteiseen. Mutta juhla, se on tulossa.
Hyvää adventin, valon lisääntymisen ja odotuksen aikaa sinulle.